Tässä muutama Veera-myrskyn jälkeen otettu kuva kotini lähiympäristöstä. Ensimmäinen kuva on otettu heti myrskyn jälkeen, muut seuraavana päivänä.

 

Mihin katosi pyörätie?

 

Tie hautausmaalle torstaiaamuna...

 

...ja torstai-iltana. Tien molemmin puolin oli ennen myrskyä vankka tukkimetsä.

 

Kirkon tornin katto sekin joutunut myrskyn pyöritykseen.

 

Entisen muuntajan jäänteet. Kaikki sähköpylväät pitkältä matkalta kaatuneet tai katkenneet ja piuhat maassa.

 

Tällaista ryteikköä on nyt kaikilla lähiteiden varsilla, kun tielle kaatuneet puut on katkottu liikennettä estämästä. Metsiin eivät vielä ole ehtineet juuri muut kuin sähkömiehet linjoja raivaamaan ja rakentamaan.

 

Auton ikkunasta otettu kuva.

 

Ei enää sankkaa metsää; vain yksittäisiä puita harvassa pystyssä ja pinoja tien vierillä sekä kaatuneita runkoja rytönään kauempana tiestä.

 

Kuopus ja Koira-Poju levähtävät tutkimusmatkalla läheisellä hiekkatiellä - vai pitäisikö sanoa havutiellä.

 

Silmällä on vielä tottumista uusiin näkymiin. Nyt vielä kotimaisemiin palatessa hätkähtää joka kerta muuttunutta maisemaa. Kun ei katsele maahan murtunutta metsää, voi nähdä, että valoa on nyt monin verroin enemmän niin teillä kuin pihoillakin. Tähänkin työhuoneeseen näkyy nyt enemmän taivasta kuin koskaan!

Sähköt saimme tänään illan suussa jotakuinkin kahdeksan päivän odotuksen jälkeen. Onpa nyt mukava pestä pyykkiä, silittää, keittää kahvia, valmistaa ruokaa, lukea illalla valossa, käyttää tietokonetta, ottaa kylmää maitoa jääkaapista, ladata kännykkää, katsoa uutiset televisiosta, pestä itsensä suihkussa lämpimällä vedellä ja tehdä monta muuta asiaa, jotka viikon ajan eivät olleetkaan itsestäänselvyyksiä.