Kumpaa lienee tällä hetkellä ajatuksissani enemmän, lunta vai luovuutta? Vaikeaa ja tarpeetontakin lienee moista arviointia tehdä, mutta kumpaakin on ollut ilmassa.

Lunta on tullut ja se on tehnyt hyvää niin maisemalle kuin minullekin. Nyt näyttää talvelta! Sunnuntaina lunta tuli tuiskuten ja tuulen saattelemana, mutta se ei estänyt ulkoilemasta. Puolison ja Kuopuksen kanssa nautittiin raikkaasta tuiverruksesta lumitöitä tehden, ja illalla kävin ystäväni kanssa lenkillä. Tarvoimme auraamattomilla jalkakäytävillä ja se tuntui virkistävältä, suorastaan elvyttävältä.

Tänään aloitin taas aamun lumitöillä; piti syöksyä pihalle ennen aamukahvia, ettei vain paria lomaviikkoaan aloitteleva Puoliso olisi ehtinyt ensin. Vähän myöhemmin tehtiin lisää lumitöitä, kun Lapsukainen ja Puolisokin olivat kanssani. Patistin Puolison ullakolle, jonne kiipeäminen ulkokautta tikkaita pitkin ei sovellu minun korkeanpaikankammoiselle pääkopalleni. Ullakolta saimme alas mm. pienen potkukelkan ja lumikolan Lapsukaisen käyttöön. Potkukelkkailu- samoin kuin pulkkailukausikin on aloitettu. On saatu nauttia virkistävästä kirpeydestä ja punaisista poskista.

Luovuus on ollut läsnä ennen muuta siitä syystä, että ensi viikonloppuna on jälleen Luovan kirjoittamisen -kurssin lähijakso, ja sitä varten olen istunut viimeistelemässä ja luomassa tekstejä tänne aamupuolen tunneille saakka. Ensi kuussa pitäisi appron olla valmiina, mutta vielä tässä saa houkutella luovuutta esiin kerran jos toisenkin.

Tähän aikaan toki pitäisi jo olla unten mailla, mutta viivähdän tässä koneella vielä hetken, jotta saan itseni luovan mielikuvituksen maailmoista lähemmäs maanpintaa. Ehkä sitten unikin tulee helpommin (vielä ei yhtään nukuta) ja nähdyt unet ovat rauhaisampia.

Pari yötä sitten olin paasannut ääneen pitkät tovit, mutta ainoa selkeä lausahdus, jonka Puoliso oli tavoittanut, oli koskenut taloudellisen tilanteen kiristymistä. Hän ihmetteli, mistä olin uneksinut. Muistin hyvinkin uneni: Jostain merkillisestä syystä olin joutunut kauas Pohjanmaalle Pelastakaa lapset ry:n juhlaan johonkin ystävyyskoululle tai ystävyyskuntaan. Siellä jouduin pitämään tervehdyspuheen, jota varten minulle annettiin paksu nivaska valtavia papereita, joissa oli oman paikallisyhdistyksemme jäsenten tekemiä muistiinpanoja. Kun menin pitämään puhetta, minulla ei ollut aavistustakaan, mitä noissa sekavissa papereissa luki, joten päätin puhua ilman papereita. Ehdin puhua ainakin siitä, miten yhteiskunnan kiristynyt taloudellinen tilanne on vaikuttanut varsinkin lapsiperheisiin.

Selvennykseksi sanottakoon, että en ole koskaan toiminut Pelastakaa lapsen -yhdistyksessä enkä tiedä, toimiiko yhdistys koko paikkakunnalla.

Minulla on tapana uneksia vahvasti ja yleensä muistan moniakin unia aamulla herättyäni. Stressaaviin tai muihin vaikeisiin elämänvaiheisiin on kuulunut öitä, joina olen nähnyt sekavia, ahdistavia ja kaikin puolin rasittavia unia niin paljon, että herättyäni olen tuntenut itseni väsyneeksi unien takia!

Elämme jännittäviä aikoja edelleen: Tytttären laskettuun aikaan on reilu viikko. Kehotin Tytärtä ja Armastaan huolehtimaan, että linko tai aura käy tarpeeksi usein avaamassa heidän oman tienpätkänsä, etteivät joudu turvautumaan kotisynnytykseen. Nykykätilöt näet työskentelevät synnytyssaleissa eivätkä hiihtele umpihangessa koteihin vettä keittelemään ja napanuoria leikkelemään. Suvussamme ei ole ilmennyt taipumuksia syöksysynnytyksiin, minkä toivon periytyneen Tyttärenkin ominaisuudeksi. Heillä on nimittäin noin 100 kilometriä matkaa synnytyssairaalaan. Mikäli mahan muotoa on uskominen, tulija on poika. Arvelen, että painoa lapsosella on hieman alle 4000g, mikäli hän syntyy laskettuun aikaan mennessä. Mikäli syntymäpäivä on vasta itsenäisyyspäivän aikoihin, arvelen lapsen olevan yli nelikiloinen. Äitinsä oli 4300g, ja synnytys käynnistettiin noin viikkoa ennen laskettua aikaa.

Ehkä nyt kuitenkin yritän siirtyä yöpuulle. Unien jälkeen jaksaa taas paremmin luoda, olkoon sitten kyseessä kirjoittaminen tai lumi...