Luonto alkaa näyttää jo ihan kesäiseltä. Viime päivien runsaat sateet ovat antaneet vauhtia vihertymiselle. Kukkapenkeissä tosin viherrystä on liikaakin: vuohenputki on vallannut alaa niin paljon, että lienee parasta nostaa ylös koko kasvusto, jakaa perennat ja poistaa ei-toivotut tunkeilijat.

Eilen oli taas kylätoimikunnan pennanvaihtopäivä torilla. Vein sinne yhdeksän vankkaa juurusta ja takaisin toin löytöjä muutaman vähemmän: päivänlilja, daalia (joriini), rönsyleimu ja kellopeippi odottavat tuolla nyt istutusta. Tein eilen löydön tuolla heinäkompostin tienoilla. Viime syksynä tyhjentelin sinne kesäkukkaruukkuja. Myöhään syksyllä heitin sinne puutarhan poistomyynnistä eurolla ostamani kirjavalehtisen yksivuotisen heinän. Se oli hyvin kaunis ja tuuhea tupas ruukussaan, kasvoi matalana verrattuna monivuotiseen viiruhelpiin, mutta sen nimeä ei kesämyyjä tiennyt; sen vain tiesi, etä kyseessä on kesäkukka, ei perenna. Eilen sitten aloin irrottaa ruskeata heinätupasta ruukusta, kun ilokseni huomasin, että se työntääkin tuoretta versoa ruukun reunoista: sitkeä sissi oli selvinnyt hengissä talvesta muoviruukussa kumollaan ilman mitään mullan tai muun suojaa! Saa nähdä, millaiseksi tämä yllätysyksilö päättää kasvaa.

Tänään ajelimme Lehmusten kaupunkiin, jossa kävimme tutustumassa Plantagenin valikoimiin, jotka tällä kertaa olivat pettymys.  Yhden tarjouskärhön ostin ja perennasetin 'osta viisi, maksa neljä' sekä kuusi kesäbegoniaa eli annansilmää; tarjouksessa sekin "sikspäkki".

Pistäydyimme reissun jälkeen  viemässä Vävykkeen synttäriomenapuun, joka sekään ei löytynyt Plantagenista vaan Prismasta. Nappasin heidän pihasalavastaan muutaman  oksan juurtumaan. Pari viikkoa sitten toin kaksi oksaa, mutta niistä vain pienempi kasvattaa juuria, isompi töröttää sen näköisenä, ettei juurtuminen vähääkään huvita. Saa nähdä, onnistunko kasvattamaan oksasta salavan omalle pihallemme. Tytär oli pistänyt honkkeloituneen vuorimännyn porraspielestä palasiksi; samaa olen harkinnut oman pihamme kolmelle kääpiövuorimännylle, jotka tuskin ovat kääpiösukulaisiaan nähneet edes puutarhalla. Leikkaamisesta huolimatta ne ovat kasvaneet ja paikoin kaljuuntuneet enemmän kuin esteettisyyys sallii. Eikä niitä enää edes oikein jaksa leikatakaan... Kävyt niissä kyllä ovat kauniin pyöräköitä ja tasaisia.

Yhä enemmän mieleni kallistuu ajatukseen puutarhasta, jossa ajeltavaa nurmikkoa on mahdollisimman vähän. Ideoita on, kun vain joku ne toteuttaisi tai edes auttaisi toteuttamisessa. Jospa puutarhakärpänen puraisisi Puolisoa ja saisi hänet tarttumaan lapion varteen ja kottikärryn aisoihin!