Tai ainakin keikumme kevään tullessa. Ihanassa kevätsäässä olin Lapsukaisen ja nti Parsonin kanssa aamulla lenkillä, ja kylläpä paikoitellen oli liukasta. Joissakin kohdin oli paljasta asfalttia tai hiekkatietä, mutta salakavalan  liukkaita varjopaikkojakin sattui matkan varrelle. Liukkain kohta taitaa olla omassa pihassa, jossa rappujen edessä pohjoisen puolella on peilijäätä. Viime viikolla tuli lunta uskomattomia määriä ja kinokset tieliittymän ja pihapolkujen varsilla kohosivat paikoitelllen reilusti yli kahden metrin. Nyt sitten postilaatikolta autotallin eteen on sulaa asfalttia, johon heittelen kinoksista viime viikolla kasaamaani lunta sulamaan. Näin siis onnistun maksimoimaan lumitöistä saatavan liikunnallisen hyödyn. Vaikea uskoua, että samaisessa Etelä-Suomen läänissä jossain jo leskenlehdet kukkivat!

Neulerintamalla on keskeneräistä. Kuvittelen, että useimmat blogien lukijat näkevät mielellään tekstin joukossa kuvia, joten kuvasin näitä keskeneräisyyksiä. Punasävyinen sukka tuli valmiiksi jo aikapäiviä sitten, mutta en ole aloittanut sille paria siitä syystä, että sukka ei miellytä minua. Lanka ei raidoittunut niin kivasti kuin toivoin, ja elämäni ensimmäinen tiimalasikantapää kirvoitti jälkikasvultani kommentin, että "peruskoulun tekstiiliope olisi kyllä purattanut noin reikäisen kantapään". Seuraavaan sukkapariin tein sitten perinteisen kantapään ja kokeilen tiimalasia sitten joskus yksiväriseen lankaan.

On minulla kesken myös yksi Jack Cousteau -pipo ja huivi. Pipo puratutti itseään, ja huivin kohdalla ei ole kyse tällä kertaa hukkapuikosta, vaan kateissa on viimeinen lankakerä! Miten joku voi kadottaa lankakerän?

1429745.jpg