Viime yönä vähän ennen neljää takapihan terassilta alkoi kuulua kummia ääniä, jotka herättivät viereisessä huoneessa nuukkuvan Minskun. Minsku ei uskaltanut lähemmin tutkailla, kuka tai mikä siellä rymisteli, mutta rohkea Puoliso kurkisteli terassille eikä nähnyt siellä mitään erikoista. Ihan hiljaistakin oli. Kun huoneessa hiljeni, alkoi ääni taas kuulua. Puoliso kävi ulkona, mutta ei nähnyt ääneen aiheuttajaa.

Takaterassilla on näin talvisaikaan kaikenlaista tavaraa turhankin paljon: ruohonleikkuri, pihatuoleja, pöytiä, puutarhatyökaluja, ämpäreitä ym. Sopivasti oli lamppukin palanut valaisimesta, joten vain ikkunasta tulevan valon turvin voi vähän katsella, mikä siellä mahtoi metelöidä.

Jäin Minskun huoneeseen kuuntelemaan, josko ääni vielä kuuluisi. Myös nti Parson siirtyi eteisestä Minskun ja Lapsukaisen luo nukkumaan. Pian ääni alkoi taas kuulua: tumpsetta, töminää, kolinaa, rahinaa...

Hain hihnan ajatellen, että urhoollinen nti Parson haukkuisi pedon esiin ja pelastaisi yöunemme. En ehtinyt saada koiraa hihnaan, kun Minsku huomasi ikkunasta, että keltaisessa ämpärissä terassin portaiden vieressä liikkui jotain.

Jollain merkillisellä tavalla siili oli luiskahtanut ämpäriin. Se oli ehkä kylmäntokkuraisena harhailllut portailla ja kenties ämpäriä haistellen (vein sillä edellisenä päivänä vanhoja kukanvarsia ym. kompostiin) tipahtanut sinne. Pois se ei päässyt, vaikka kuinka rymisteli ämpärin reunoja, portaita ja tuolinjalkoja vasten.

Päästimme siilin pälkähästä ja jatkoimme unia. Yölliset äkkiherätykset ja oudot äänet eivät ole mukava yhdistelmä, mutta onneksi tällä kertaa äänille löytyi noinkin miellyttävä selitys. Täytyy kai ruveta ruokkimaan siiliä kaloilla.