Nyt on sitten loma. Olin peräti kaksi viikkoa töissä, joten johan se on loman aika :). Viihdyin hyvin ja toivon, että samainen paikka tarjoaa sijaisuuksia vastakin.  Nyt on sitten koettu sekin, miltä tuntuu olla kesällä opettajana. Aamuisin saattoi oppilaita vähän joskus haukottaa, sillä pilkkopimeisiin öihin tottuneille Suomen suviyöt ovat turhan valoisia, eikä uni aina ota tullakseen ajoissa.

Juhannus tuli ja meni. Olimme äidin luona pari yötä. Oli sangen rauhaisaa, eikä sadesää juurikaan houkutellut ulos. Juhannuspäivänä tallustelin Puolison kanssa pitkän tovin hautausmaalla samalla kun vein kukkia Isän haudalle.

Viime viikolla meillä oli aika perheasiainneuvottelukeskuksessa, ja tunnin ja vartin ajan saimme siellä keskustella alan ammattihenkilön kanssa. Olimme molemmat tyytyväisiä käynnin jälkeen: työntekijä vaikutti hyvin asiantuntevalta, ja sovimme seuraavan käynnin elokuulle.

Olimme eilen Sisaren perheen mökillä, ja Kuopus pääsi ongelle. Hän oli erittäin iloinen kahdesta saamastaan kalasta. Näin rantakäärmeen uiskentelemassa laiturin ympärillä; en ole ennen nähnytkään uivaa käärmettä. Tiistaina töistä pyöräillessäni näin tien reunalla kyyn, mutta en jäänyt tarkemmin tutkailemaan oliko se enää elossa.

Kotoa en sentään töihin pyöräillyt tätä runsaan kahdenkymmenen kilometrin matkaa, vaan olimme pari yötä Tyttären luona. Saunoimme pihasaunassa ja iltaisin join kahvia kuistilla järvelle katsellen. Lapsuudenkotini ikkunasta näkyi ranta, ja mietin niin Tyttären lasikuistilla kuin Sisaren mökin kuistillakin sitä, että ranta kuuluu minun mielimaisemaani. Täältä kotoa se puuttuu, mutta onneksi edes lokkien kirkuna kuuluu tuolta lähimmältä järjeltä, vaikkei järvimaisema ikkunaan ylläkään.

Pelakuut kukkivat loistokkaasti. Piti kuvata yksittäinen kukka äidin enkelipelargoniasta; eikö olekin kaunis?

Tämänkertainen sijaisuusrupeama on puolivälissä. Viime perjantaina aloittelin olemalla töissä 13 - 22.30 ohjaajan tehtävissä ja tällä viikolla olen tehnyt ihan "omaa" työtäni eli opettanut suomen kieltä. Työpäivät hujahtavat hetkessä, ja on ollut mukava tehdä entisestä urasta poikkeavaa opetustyötä maahanmuuttajien parissa. Oppilaani ovat poikia kaikki; tyttöjä ei ainakaan vielä asu kyseisessä yksikössä lainkaan.

Kovin paljoa hellettä ja aurinkoa ei ole juhannukseksi luvassa, eikä vesisateeltakaan taideta välttyä. Onneksi on katto pään päällä ja saahan sitä vaikka kaivautua vällyjen alle lämmittelemään, jos ei muuten tarkene. Äitiä kaiketi käymme tervehtimässä, mutta muuten ei juhannukseemme sen kummempia kuulu.

Puoliso on jo tämän viikon ollut lomalla, ja Kuopuksen kanssa ovat täällä kotona puuhailleet, kun minä olen ollut töissä. Tänään olivat lähikaupungissa viettämässä Isä ja tytär -päivää, mikä suomennettuna tarkoittaa sitä, että Tytär kävi alennusmyyntejä katselemassa ja Puoliso vahti Nyyttiä ja Kuopusta. Minä hoksasin sitten, että mepä vietimmekin Esikon kanssa Äiti ja poika -päivää, kun työvuoromme sattuivat jotakuinkin yksiin ja päivän aikana nähtiin useampaankin kertaan. Yhdet kahvitkin joimme saman pöydän ääressä.

Jos rannoilla sataa ja tuulee, istukaa pitkään ja hartaasti juhannussaunassa ja haistelkaa vastan tuoretta tuoksua! Jos ei voi istua laiturilla tai pihakeinussa auringon laskua ihailemassa, voi käpertyä sohvan nurkkkaan huopaan kääriytyneenä ja syventyä hyvään kirjaan tai elokuvaan. Joka tapauksessa:

                              Hyvää juhannusta kaikille!

Miten voikin tuo otsikon keksiminen joskus olla vaikeaa! Olkoon tämä sitten peruspäivitystä, kun ei mistään perin kummallisesta ole kyse.

Itse asiassa viime postauksen jälkeen on tapahtunut jotain erityistä: Olen ollut töissä. Tämä tapahtui viime perjantaina klo 14 - 22.30, ja työrupeama oli antoisa. Ensi perjantaina menen taas iltavuoroon ja kahdeksi seuraavaksi viikoksi sitten samaan paikkaan vähän toisiin tehtäviin.

Kymmeniä uusia kasvoja; kieliä, joita en ymmärrä, mutta myös sinnikkäästi opeteltuja suomen kielen sanoja tai epätäydellistä englantia; äänten ja eleiden sekamelskaa. Siivousta, kokkausta, leivontaa, pyykkäystä. Odottajien väiaikaista elämää.

Sitten muihin ympyröihin: Pappi puikoissa täytti pif-lupauksensa ja lähetti hienon virkatun pöytäliinan, josta iloitsen suuresti! Lämmin kiitos lähetykjsestä, jossa oli mukana oli myös taidokas kortti ja puikot kiitoksena yhdestä lankanyssykästä, joka pelasti pulasta.  

Kuopus osallistuu kauttani Lasten pakettivaihtoon, ja hänelle tuli tänään Juuso P:ltä lähetys, joka oli kovasti mieleinen:

Puolison kanssa kuulostelemme elämää ja avioliittoa. Elämme sovussa saman katon alla, eikä yhteiselo ole hankalaa. Ilmapiiri on sopuisa ilman ponnisteluja, joten Kuopuksenkaan elämää ei varjosta alati uhkaava myrsky tai painostava hiljaisuus. Olemme edelleen puhuneet paljon ja miettineet, mitä meidän pitäisi tehdä toisin, ettei yhteiselomme vaarantuisi. Vasta juhannuksen jälkeen pääsemme puhumaan perheasiainneuvottelukeskukseen. Miksi sillä pitää olla noin pitkä ja hankala nimi?

Kiitos kaikille surullista postaustani kommentoineille! Ehkä joskus vähän myöhemmin kerron asiasta tarkemminkin, nyt en jaksa. Väliaikatietoina haluan kertoa kuitenkin, että olemme molemmat päättäneet tehdä kaikkemme tämän sotkun selvittämiseksi ja toivomme vielä liittomme pelastuvan. Kahdenkymmenenkahdeksan ja puolen vuoden yhteiselomme on suurimmaksi osaksi ollut onnellista tai hyvin onnellista, joten meillä on syytä ja halua yrittää.

Emme halua käydä keskenämme enää yhtään keskustelua, jonka jälkeen toinen luulee toisen sanoneen jotain muuta kuin mitä toinen tarkoitti. Päätimme yhdessä hakea tukea perheasiainneuvottelukeskuksesta. Minä sain sinne peruutusajan jo eilen; Puoliso kävi kartoituskeskustelun eilen illalla työntekijän kanssa puhelimessa, koska ei päässyt paikalle Helsingistä, jossa on koulutuksessa.

Tiedän, ettei tämä ihan helppoa tule olemaan, mutta jos olisin helppoa ratkaisua halunnut, olisin jo pakannut omat ja Kuopuksen tavarat ja muuttanut muualle.

Puolestamme rukoillaan paljon. Siitäkö johtunee, että meidän ei ole vaikea "elää ihmisiksi" tämän kaiken keskellä; meillä on todella hyviäkin hetkiä, emmekä tunne tarvetta huutamiseen ja riitelyyn. Ei edes rakkaus ole poissa. Ikävä kyllä sopu, ihmisiksi eläminen ja rakkaus eivät riitä hyvän liiton palauttamiseksi. Ainakin yksi tärkeä rakennuspalikka on tällä hetkellä hukassa: luottamus on kadonnut. Liittomme ei tule kestämään, tai ainakaan minä en tule jaksamaan, jos pystyn hengittämään vapaasti vain silloin, kun Puoliso on näköetäisyydelläni ilman yhteydenpitovälineitä muuhun maailmaan.

Parisuhteemme muodostuu nyt kahdesta itkettyneestä puoliskosta, joista toinen petti ja toinen joutui petetyksi. Tällainen asetelma nyrjähtää helposti näyttämään siltä, että on kyseessä roisto ja pyhimys. Niin ei toki ole, joskin uskollisuudessa minä olen se, joka on pärjännyt paremmin.  Minun on mahdotonta kuvitella, että olisin ollut joskus Puolisolle uskoton. Asiaa objektiivisesti tarkasteltaessa täytyy kuitenkin todeta, että ei minun uskollisuuteni ole koskaan edes joutunut koetukselle, sillä en ole 80-luvun alun jälkeen kuulunut niihin naisiin, joiden jälkeen miehet viheltelevät julkisesti tai hiljaa mielessään.

Jotta liittomme voisi jatkua ja kestää, Puolison tulisi muuttua jälleen täysin yhden naisen mieheksi ja minun tulisi kyetä aloittamaan sillä lailla puhtaalta pöydältä, ettei hänen uskottomuutensa varjosta jokaista hetkeä, jolloin hän on muualla ja etten ota hänen virhettään ikuiseksi lyömäaseeksi ongelmatilanteisiin.  Työtä riittää, mutta onneksi sitä ei tarvitse tehdä pelkästään kaksin, vaan saamme tukeutua asiantuntija-apuun.

Ja jottei postaus olisi pelkkää aviokriisiä: Viimeksi olen ollut koulujen kesäloma-aikana töissä vuonna 1982, jolloin olin kesähotellissa siivoojana ja vastaanottovirkailijana. Ylihuomenna, seuraavana perjantaina ja viikot 25 ja 26 aion olla töissä, niin kuin vajaa kuukausi sitten kysyttäessä lupauduin.  Puoliso on tuolloin jo kesälomalla, joten Kuopuksen ei tarvitse olla yksin, ja Nyytti saa ukista hoitajan mummin sijaiseksi. Työelämään astuminen pitkän sairasloman ja kuntoutumiskauden jälkeen jännittää vähän. Rupeama on kuitenkin lyhyt, joten jännitys ei ole kasvanut ylipääsemättömäksi!

” Kaikki tekevät virheitä; toiset pieniä, toiset isoja. Iskä teki tosi ison”,  oli Esikko sanonut keskiviikkoaamuna vaimolleen. Sen ison virheen raunioilla ihmettelen kolmatta päivää. Jos romahti minun elämäni, niin romahti isojen lastenkin; Kuopus on vielä onnellisen tietämätön tästä katastrofista. Huomenna loppuu koulu, ja hänen koulumatkansa on ehkä ensi syksynä toinen.

En ole kuvitellutkaan koskaan , että pitkä ja onnelliseksi viime tiistai-iltaan saakka kuvittelemani parisuhteemme olisi jotenkin omaa ansiotani. Toki olen tiennyt, että parempia vaimoehdokkaita olisi maailmalla pilvin pimein. Luulinpa vain, että minulla on niin luotettava ja erinomainen kumppani, että liittomme kestää minunkin vajavaisuuteni, meidän keskeneräisyytemme, kaiken. Meillä on ollut aina mukavaa yhdessä, meillä on rakas ja tärkeä verkosto sukulaisissa ja ystävissä. Erimielisyyksiä on ollut vähän, eikä koskaan ole tarvinnut mennä riidoissa tai vihassa nukkumaan. Uskomatonta mutta totta on se, että vihaa tai riitaa ei välillämme ole ollut tiistain jälkeenkään; sen sijaan kylläkin paljon itkua, surua ja pettymystä. Ja kun elämäämme on mahtunut niin paljon yhteistä iloa ja onnea, on siitä riittänyt pulppuamaan tämän henkilökohtaisen katastrofinkin keskelle ilon pisaroita.

Puoliso ei osaa selittää miksi. Minun olisi helpompi  ymmärtää, jos hän sanoisi, että on löytänyt toisen, jonka kanssa elämä on varmasti parempaa, jota hän rakastaa enemmän kuin minua. Tai että hän ei rakasta minua. Nyt hän sanoo rakastavansa minua, eikä tiedä, rakastaako hän sitä toista, sitä Kukkasta, joka kuitenkin on olemassa. Eikä hän tiedä, haluaako lähteä vai jäädä. Kukkanen haluaisi hänet. Minä en tiedä mitä haluan ja sillä tuskin on edes väliä. En vihaa Puolisoa enkä varsinkaan Kukkasta. Yritän saada lapset puolisoineen ymmärtämään, että heidänkään ei ole syytä vihata, vaikka heissä  surun ja pettymyksen rinnalla velloo vielä vihakin. He eivät ymmärrä sen enempää kuin minäkään. He ovat tavanneet meitä useamman kerran viikossa, tavallisessa elämässämme, eikä koskaan ole ollut merkkiäkään siitä,  että heidän isänsä olisi tässä kodissa onneton tai että hänellä olisi jotain toiveita toisesta elämästä. Siksi he ovat vihaisia eivätkä käsitä. Sitä en osaa sanoa, miksi itse en  tunne vihaa.

Tätä taloa on asuttu sunnuntaina 20 vuotta. Kukahan odottelee ensi keväänä perennojen nousua mullasta?  Flammentantzia en jätä, kyllä sille jostain aurinkoinen seinusta löytyy , Tyttäreltä tai muilta sukulaisilta. Perennoja on penkit täynnä, mutta menen puutarhalle ja ostan särkyneen sydämen; sitä ei minulla ennen ole ollut. Sen jätän tänne, vaikka monista muista siirrän alkuja Tyttärelle,  Sisarelle ja muille, joilla on kukkapenkeissä tilaa.

Saimme ”100-vuotissyntymäpäivänämme” kirjan nimeltä  Armon kantamana päivittäin. En ole lukenut sitä joka päivä. Tänä aamuna kaivoin kirjan esiin ja lähetin hätäisen rukouksen, että löytäisin sieltä jonkin tietä näyttävän viestin. En katsonut tämän päivän vaan sen tuskatiistain tekstiä. Siinä luki näin: Herra on lähellä niitä, joilla on särjetty sydän, hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli. Ps. 34:18 Paremmin ei olisi voinut osua! Tänäänkin aurinko nousi ja linnut laulavat yhä. Nousi se aurinko keskiviikkoaamunakin, kun istuin olohuoneessa valvotun yön jälkeen.  Kyllä se tästä.

Olisi paljon tekemistä, mutta en jaksa eikä huvita. Vetkuttelen vielä vähän tässä ja laitan esiin aiheeseen sopivan runonpätkän, lauluna usein kuultavan :

---

sinä tarjosit salmiakkia

minä olin hölmö , panin peliin koko elämän

vaikka tarjosit vain salmiakkia

minä olin hölmö , panin peliin koko elämän

on siis kevät, uskoin vakavaa valaa

no pojat on poikia, ne lupaa, muttei palaa

kevät, kaiketi taivas vielä kestää

pilvet jo luin, ei sadetta voi estää

kevät… (Kevät, Liisa Akimoff)

 Mitäs näille tehdään? Toinen palvellut alkaen 18.11.1980 ja toinen 11.7.1981. Vasemmalla nimettömällä on surkea ja alaston olo.

Luonto alkaa näyttää jo ihan kesäiseltä. Viime päivien runsaat sateet ovat antaneet vauhtia vihertymiselle. Kukkapenkeissä tosin viherrystä on liikaakin: vuohenputki on vallannut alaa niin paljon, että lienee parasta nostaa ylös koko kasvusto, jakaa perennat ja poistaa ei-toivotut tunkeilijat.

Eilen oli taas kylätoimikunnan pennanvaihtopäivä torilla. Vein sinne yhdeksän vankkaa juurusta ja takaisin toin löytöjä muutaman vähemmän: päivänlilja, daalia (joriini), rönsyleimu ja kellopeippi odottavat tuolla nyt istutusta. Tein eilen löydön tuolla heinäkompostin tienoilla. Viime syksynä tyhjentelin sinne kesäkukkaruukkuja. Myöhään syksyllä heitin sinne puutarhan poistomyynnistä eurolla ostamani kirjavalehtisen yksivuotisen heinän. Se oli hyvin kaunis ja tuuhea tupas ruukussaan, kasvoi matalana verrattuna monivuotiseen viiruhelpiin, mutta sen nimeä ei kesämyyjä tiennyt; sen vain tiesi, etä kyseessä on kesäkukka, ei perenna. Eilen sitten aloin irrottaa ruskeata heinätupasta ruukusta, kun ilokseni huomasin, että se työntääkin tuoretta versoa ruukun reunoista: sitkeä sissi oli selvinnyt hengissä talvesta muoviruukussa kumollaan ilman mitään mullan tai muun suojaa! Saa nähdä, millaiseksi tämä yllätysyksilö päättää kasvaa.

Tänään ajelimme Lehmusten kaupunkiin, jossa kävimme tutustumassa Plantagenin valikoimiin, jotka tällä kertaa olivat pettymys.  Yhden tarjouskärhön ostin ja perennasetin 'osta viisi, maksa neljä' sekä kuusi kesäbegoniaa eli annansilmää; tarjouksessa sekin "sikspäkki".

Pistäydyimme reissun jälkeen  viemässä Vävykkeen synttäriomenapuun, joka sekään ei löytynyt Plantagenista vaan Prismasta. Nappasin heidän pihasalavastaan muutaman  oksan juurtumaan. Pari viikkoa sitten toin kaksi oksaa, mutta niistä vain pienempi kasvattaa juuria, isompi töröttää sen näköisenä, ettei juurtuminen vähääkään huvita. Saa nähdä, onnistunko kasvattamaan oksasta salavan omalle pihallemme. Tytär oli pistänyt honkkeloituneen vuorimännyn porraspielestä palasiksi; samaa olen harkinnut oman pihamme kolmelle kääpiövuorimännylle, jotka tuskin ovat kääpiösukulaisiaan nähneet edes puutarhalla. Leikkaamisesta huolimatta ne ovat kasvaneet ja paikoin kaljuuntuneet enemmän kuin esteettisyyys sallii. Eikä niitä enää edes oikein jaksa leikatakaan... Kävyt niissä kyllä ovat kauniin pyöräköitä ja tasaisia.

Yhä enemmän mieleni kallistuu ajatukseen puutarhasta, jossa ajeltavaa nurmikkoa on mahdollisimman vähän. Ideoita on, kun vain joku ne toteuttaisi tai edes auttaisi toteuttamisessa. Jospa puutarhakärpänen puraisisi Puolisoa ja saisi hänet tarttumaan lapion varteen ja kottikärryn aisoihin!

Kukkapenkeissä alkaa olla jo runsaasti iloa silmille:

Valkovuokot ovat levinneet laajalle; toin niiden pienet alut joitakin vuosia sitten Äidin kukkapenkistä.

Hämyvuokot, lilat jalostetut valkovuokot vasta aloittelevat kukintaa. Näiden alun sain naapurilta 19 vuotta sitten. Ensin ne kituivat vuosikaupalla liian varjoisassa paikassa, kunnes siirto valoisampaan penkkiin ja ravinteikkaampaan multaan sai ne vauhdikkaampaan kasvuun.

Kaksi vuotta sitten sain pari pikkiriikkistä keltavuokon alkua kirjeessä nettituttavuudelta. Kasvi on kotiutunut penkkiin ja levinnyt vähän, mutta kukkia on vasta yksi.

Narsissilajikkeitani esittelen sitten, kun kaikki ovat tämänkeviset kukkansa avanneet. Tässä kuitenkin varmimpien ja kasvuolosuhteisiinsa nähden vaatimattomimpien narsissieni hehkua. Nämä ovat jököttäneet paikallaan pian 20 vuotta jakamatta ja huonolla hoidolla. Silti kukkivat uskollisesti vuodesta toiseen. Jospa tänä vuonna saisin näillekin jotain tehdyksi!

Kuopus täyttää tänään yhdeksän, ja sitä on juhlittu kavereitten ja perheen kanssa.

Vastahan ajelimme keväisenä yönä Puolison kanssa Lehmusten kaupungin keskussairaalaan. Tai itse asiassa Puoliso ajoi ja minä ihmettelin supistusten välillä tapahtuman vauhdikasta etenemistä. Moottoritiellä taisi nopeutta olla hieman yli sallitun, mutta eipä tiellä juuri muuta liikennettäkään ollut.

Lauantaiaamuna varhain, äitienpäivän aattona, meille syntyi Kuopus, jolta puuttui yksi napasuoni. Tämän kertoi lastenlääkäri, mutta kun synnytyksestä toivuttuani älysin kysyä, mitä se merkitsee ja onko siitä kenties ollut jotain haittaa, ei lääkäri osannut sanoa asiasta mitään. Olisi voinut jättää koko napasuonen puuttumisen mainitsematta...

Iltapäivällä Kuopuksella oli viisi kaverivierasta ja illalla kävivät sisarukset pesueineen; joukosta puuttui Kuopuksen lanko, koska hän palajaa reissuhommista kotipuoleen vasta huomisiltana.

Tänään on syntymäpäivä myös kummitytöllämme, joka on Kuopusta viisi vuotta vanhempi, sekä Esikon anopilla. Sydämellisiä onnentoivotuksia myös heille!

On ollut oikein mukava äitienpäivä. Olimme yhdessä lounaalla koko porukka: minä, Puoliso, isot lapset perheineen ja Kuopus. Kuten kuvasta näkyy, olen saanut paljon myös lahjoja ja kukkia! Kortit ovat tyttären, Minskun ja Kuopuksen tekemiä; liinan on Kuopus ommellut koulussa. Olen onnellinen siitä, että olen juuri näiden rakkaiden äiti, mummi ja anoppi. Niin ja tietysti olen onnellinen Puolisosta, joka on tehnyt minusta äidin juuri näille lapsille!

Eilen kävimme Äidin luona; tänään siellä vieraili Sisar puolisoineen. Veimme samalla reissulla kukkia haudoille: isoäideille krysanteemeja ja Isän haudalle orvokkeja eli kaikki pientä pakkasta kestäviä.

Tänään juhlittiin myös Vävykän (savolaismuoto sanasta vävy; -kka, -kkä johdannaiset olivat lapsuusmaisemissani hyvin tavallisia esim. äitikkä, isukka, vävykkä, Leenukka < Leena, Vesukka<Vesa, Seijukka< Seija ...) syntymäpäivää. Toukokuun juhlat eivät tähän lopu, sillä ensi viikolla on Kuopuksen syntymäpäivä, seuraavalla Tyttären nimipäivä ja kuun lopussa lakkiaisia.

Koivut vihertävät ja sadekuurojen jälkeen tuoksu on ollut täynnä kevättä.  Neljää erilaista narsissia on kukassa, täytyy huomenna käydä kameran kanssa kuvaamassa niitä. Nupulla on vielä ainakin kahta erilaista. Perennat alkavat olla kaikki kasvussa, joten ensi viikolla lienee aika lähetellä lupaamiani taimia uusille omistajille!  

Tein aamulla kaksi äitienpäiväkorttia, joista toinen matkaa Äidille ja toinen Puolison äidille.

Kartongista naksuttelin kuvioita lävistimellä, ja niistä sommittelin kortit. Liimakynä on huippuhyvä väline mm. pienilehdykkäisiä lehtiä liimattaessa. Toinen kätevä liimavehje on Glue Roller, 'liimakalvorulla'.

Katselin tänään Sillä siisti -ohjelmaa. Voisivat tulla meillekin laittamaan kodin kuntoon. Telkkarissa sen sijaan ei operaatiota tarvitsisi esittää... Sellaista diiliä eivät tosin taida harrastaa. Joku ronski ja tunteilematon henkilö voisi silti tulla jätesäkkien ja kirpputorilootien kanssa tekemään tilaa. Minusta ei näytä siihen olevan. Tai mistäs sitä tietää, vaikka huomenna onkin; toivossa on hyvä elää. Sen sijaan, että olisin tänään vienyt tavaroita kahdesti viikossa auki olevalle kirpparille, hain sieltä lisää tavaraa, tuhlasin vaateostoksiin ihan kunnolla, kokonaista kaksi euroa! Kahdella eurolla sain Nyytille kaksi bodya, joista toinen Marimekon tasaraitaa, kaksi mekkoa, kaksi pipoa ja yhden puseron.

Saimme syntymäpäivälahjaksi upean pöllöpuun, joka vielä kököttää etukuistilla säiltä suojassa odottamassa lisäkäsittelyä puuöljyllä. Lopulllinen sijoituspaikka ei ole vielä varmistunut. Takapihalta puulle löytyisi ehkä suojaisampi ja mukavampi paikka, mutta etupihalla siitä olisi iloa ohikulkijoillekin. Taidokkaalla puuveistoksella on korkeutta hieman vähemmän kuin minulla, ehkä noin 1,5 metriä. Antajat sanoivat lintujen kuvaavan kolmea lastamme. Tässäpä meidän kolme ukuliamme:

Olipa tänäänkin ihanan paisteinen päivä! Aamulenkille lähdin jo heti kahdeksalta, kun sattui olemaan kaksi innokasta seuralaista talossa: Neiti Parson ja Lapsukainen. Mukava oli aamuauringon valossa kävellä pitkin tietä. Neiti Parson oli meillä edellisenkin yön ja vaati minua tekemään puolestaan seuraavan kannanoton blogissa julkaistavaksi:

Hyvät Pillin blogin lukijat! Täten teen teille tietäväksi, että en ole lainkaan tyytyväinen siihen, miten Pilli hoitaa tehtäväänsä minun väliaikaisena huolehtijanani. Vappuaamun lenkkeily oli syvä pettymys, josta en vieläkään ole täysin toipunut. Niin paljon oli luvassa, mutta kuitenkin kaikki haaveni raukesivat tyhjiin ja sain palata lenkiltä pettyneenä. Olin kuullut radiosta tai mikä televisio lienee ollutkin, että siellä puhuttiin vappuheilasta ja romanttisista hetkistä. Niistä olen viime aikoina haaveillut hiljaa itsekseni mutta välillä myös kovaäänisesti, jos kuuloetäisyydellä on ollut komeita uroita. Minulla on näet nyt se aika, joka oli viime vappuna ensimmäisen kerran. Lähdimme varhain vappuaamuna lenkille, minä ja Pilli. Ajattelin, että nyt sitä mennään vappuheilaa etsimään. Siis minulle tietenkin; Pillillä on ollut sama vanha kohta kolmekymmentä vappua. Sää oli mainio, ja tienpielet tuoksuivat lupauksille, joita uroot olivat kulkiessani jättäneet. Ja viimein, liki tunnin kuljeskelun jälkeen se tapahtui: Tessu ja Taavi tulivat ulkoiluttajineen samalle tielle ihan liki meitä. Riemullisesti tervehdimme toisiamme ja pikaisesti aloin miettiä, kummassa on parempaa heila-ainesta, vanhassa tipsuherrassa Tessussa vai nuoressa Taavissa, jota tosin en heti tunnistanut muuta kuin hajusta, sillä hän oli käynyt hankkimassa uuden kesälookin trimmaajalla. Ilomme päättyi lyhyeen. Sydän särkyneenä kuulin Pillin toteavan, että nyt ei passaa päästää tätä juoksullaan olevaa neitiä poikien lähelle. Turhaan intin ja vikisin, ja yhtä turhaan pojat kerjäsivät pääsyä luokseni. Lähikontakti estettiin. Loppumatkan ajan mulkoilin Pilliä syyllistävästi ja reippaan kipityksen sijasta valitsin kulkutavakseni laahustamisen pää painuksissa. Pilli kyllä antoi ruokaa ja vettä ja vappuherkkuja, leikki pallolla ja rapsutteli, mutta eihän se korvannut vappuheilan puutetta. Sulokin huuteli naapuripihasta, mutta en jaksanut sille paljon edes vastailla, kun otti päähän niin kovasti. Lepyin kuitenkin illalla, kun tajusin, että Pillin vappuheila häipyi Helsinkiin. Aloin sääliä Pilliä iltamyöhällä, kun ajattelin, että siellä se uinailee ilman ukkoaan. Tiedän kyllä, että en saisi mennä sänkyyn, mutta tein sen ihan vain lohduttaakseni... Hiivin hiljaa sänkyyn ja asetuin lämmittämään Pillin varpaita, ei se edes herännyt. Siinä me nukuimme sitten samassa sängyssä aamuun asti: minä ihan jalkopäässä ja muut kolme siellä enempi päätypuolella. Ai ketkä kolme? No Pilli, Lapsukainen ja Kuopus! Terveisin Neiti Parson, joka lähettää terveisiä kaikille blogistanian koirille

Neiti Parsonin sihteerin tehtävästä vapauduttuani palaan omiin asioihini. Suurin osa pihamaasta on lumetonna, ja kaikki perennapenkit ovat sulat. Nyt vain odotellaan, mitä sieltä mistäkin kohtaa nousee. Eteläseinustalla kukkivat krookukset, yksi narsissi, idän sinililjat ja posliinihyasintit. Monta narsissipuskaa on nupullaan, mutta tulppaaneja ei ole juurikaan näkynyt.  Viime kesänä siirsin yhden ruohosipulipuskan eteläseinustalle kukkapenkkiin toiveissani varhaiset sipulisilput, ja niinpä siinä vihertää jo ihan kunnolla vaikka syötäväksi asti. Miksi en ollut tuota aiemmin älynnyt? Vanhalla kasvupaikalla taitaa olla vähän luntakin vielä.

Pari viikkoa sitten virkkasin korin vai mikä pytty tämä lieneekään. Korkeutta on runsaat 20 cm ja halkaisijaa vähän enemmän. Olipa nopea työ matonkuteesta numero 12:n koukulla:

 Maton virkkausta on luvassa tulevaisuudessa, kunhan saan ensin noita fufoiluja hoidetuksi vähemmäksi.

Yksi monista kevään riemuista on se, että pyykit saa ripustaa ulos pitkille naruille. Päivän mittaan ehtii pestä ja kuivattaa monta koneellista pyykkiä, ja paksutkin tamineet kuivuvat nopeasti tällaisella säällä. Nyt olisi jo hyvä aika pestä mattojakin, mutta vesi on turhan kylmää tuolla pesupaikalla. Pitäisiköhän ostaa painepesuri? Aurinkoista toukokuun alkua!

Liityin fufoiluun, että saisin itseni tässä kevätkesän aikana motivoitua lopettelemaan edes jonkin ufoutuneen lankatyön. Jostain merkillisestä syystä noita keskeneräisiä tekeleitä pyrkii marinoitumaan tuon tuostakin. Vaatimaton tavoitteeni tässä ensimmäisessä fufo-osallistumisessani on, että teen valmiiksi ainakin yhden ja puran ainakin yhden työn. Työ on pitänyt aloittaa ennen tätä vuotta.

Vappuun saakka on aikaa miettiä, mihin tekeleeseen paneudun valmistamis- ja mihin purkamismielessä.

Vietimme lämmintä ja aurinkoista viikonloppua äidin luona lapsuudenkodissani. Vein mennessäni muutamia kukkien pistokkaita ja samettikukan taimia. Viimevuotinen pelakuu kukki äidin ikkunalla jo näin komeasti, vaikka on talvehtinut huoneenlämmössä:

Lauantaina retkeilin Kuopuksen kanssa pitkin rantaa. Nyt olivat pajunkissat parhaimmillaan:

Näimme kevään ensimmäisen västäräkin, sitruunaperhosen ja nokkosperhosia useampiakin. Joutsenia oli virralla vain kaksi, mutta iltayöstä kuului niin vahvaa toitotusta, että niitä lienee tullut sulapaikkaan enemmänkin.

Kiipeilimme myös lapsuudestani tutuilla kallioilla, jossa käytiin ylös mentäessä tämäntyylinen keskustelu:

-Oo nyt varovainen.

-Oon tietysti.

-Oo varovainen. Älä liukastu.

- Joo. En liukastu.

- Oo varovainen. Ota siitä puusta tukee.

-Joo.

-Oo varovainen, tästä voi tipahtaa.

-Kuule kulta, mie oon kiipeilly tällä kalliolla jo liki viiskyt vuotta sitten. Kyllä mie osaan olla varovainen!

Äitiään varovaiseksi kannustanut Kuopus iloitsi kauniista näköalasta:

Juuri lumen alta paljastunut maasto tarjosi monenlaisia tutkistelun ja ihastelun aiheita Kuopukselle: Kuinka haurasta onkaan poronjäkälä; miten hauska muoto pikarijäkälällä on; miksi nahkajäkälä on niin erilaista kuin muut jäkälät. Katselimme kallion alla paikkaa, jossa lapsuudessani ja vielä viime vuosikymmenellä seisoi punainen mansardikattoinen talo. Ajatukseni viivähti  siinä asuneissa vanhoissa tädeissä: ensin Saara Kallensa kanssa, sitten ikäneitosisarukset Hilda ja Eedla ja viimein Lempi, jonka lapsenlapsista sain kesäisin kaveriseuraa. Pieni sauna oli jossain vaiheessa tehty tavallisella kiukaalla uloslämpiäväksi, mutta sen mustat seinät huokuivat ikiaikaista savusaunan tuoksua, kun joskus teininä kylvin siellä Lempin pojantyttären kanssa. Saunaakaan ei enää ole, eikä navettaa, jossa Lempillä oli lammas. Hyvä sentään, että on edes mukavia muistoja!

Kävin tänään Linnakaupungissa, sillä Tytär tyhjensi siellä kirpparipöytänsä. Matkan varrella yhdellä pellolla tien vieressä asteli ylväs kurkipariskunta, ja toiselta pellolta nousi lentoon hanhiparvi. Töyhtöhyypät, joita pari päivää sitten oli iso joukko kuutostien varrella, olivat hajaantuneet ja muutama yksilö tepasteli siellä täällä. Meidän pihalla ei ole vielä kevätmuuttajia näkynyt hangella hyppelemässä.

Neiti Parson ollut parina päivänä iltapäivähoidossa. Häntä juoksuttaa, ja rakentelin hänelle vanhoista poikien pikkukalsareista housut, ettei tarvitse tiputella pitkin lattioita. Yllättävän tyynesti neiti tämän housuihin pukeutumisen otti. Vaan kyllä poikien perään olisi kova into. Eilen hän havaitsi naapurin Oton muutaman sadan metrin päässä lenkillä, ja mikä konsertti siitä seurasikaan. Ja kurjaa oli, kun ei lähellekään päästetty!

Kotieläinosastoon luettakoon myös eilen Kuopuksen repun uumenista kiivennyt hiiri, joka tosin kokonsa puolesta muistuttaa pulskanpuoleista rottaa. Oikeasta jyrsijästä ei sentään ollut kyse, sillä sellaisen kanssa en samassa taloudessa haluaisi asua. Tämä tulija olikin tokaluokkalaisemme käsityötuntien tuotos, sangen soma ja siististi käsin ommeltu elukka:

Moi kaikki tutut ja muut lukijat! Laitoin mummin asialle kirjaamaan päivällisiä mietteitäni tästä maailmasta. Ensin muutama sananen ruokahuollosta: Maito on kyllä parasta! Olen kyllä alkanut maistella muutakin, mutta en tiedä, mitä mieltä niistä muista pöperöistä pitäisi olla. Mummikin eilen työnsi suuhuni varmaan viiskymmentä lusikallista jotain merkillistä sörsseliä. Kaikkiaan sitä meni mahaan kai viisi pikkuista ensilusikallista, mutta mummi sai työntää jokaisen lusikallisen takaisin moneen kertaan, kun kokeilin erilaisia tapoja pulauttaa, päräyttää ja valuttaa sose suusta pois. Kun en oikein päässyt maun suunmukaisuudesta selville, tein sitten varmuuden vuoksi monenlaisia ilmeitä kuten irvistelin, siristelin silmiä, sain puistatuksia, hymyilin, mussutin ja maiskutin.

Liikunta on mukavaa. Siitä taitaa tulla lemppari koulussa. Enokin tykkää koululiikunnasta. Joittenkin temppujen opetteleminen vie hetken. Selältään mahalleen pyörähtäminen alkoi sujua muutama viikko sitten jokseenkin nopsasti, joskin välillä sai ponnistella ja taistella vinkkeliin jäävien käsien kanssa. Nyt pyörähdys menee vauhdilla. Vaipanvaihtajien reaktiokykyä on kiva testata pyörähtämällä äkkiä silloin, kun vaihtaja keskittyy tarroihin ja kuvittelee, että pötkötän koko toimituksen ajan paikallani.

Täällä on lunta vielä aika paljon, mutta en taida ehtiä näille lumille hiihtelemään, eikä ole sopivia varusteitakaan. Hiekkakasa alkaa paljastua lumen alta, ja sinne ajattelin suunnata piakkoin. Tarkastelin iskemätöntä hiekkaämpäriä, jonka aion ottaa kakkumuotiksi. Mummi, joka on melkein sata tai olikohan se puolet siitä, on kalkkis ja sanoi, että ei vielä, olen muka liian nuori hiekkakasalle. Hei, haloo, olen jo neljä kuukautta! Varmaan se kymmenen vuoden päästä väittää, että olen liian nuori discoon ja muuta yhtä fossilista. Äiskän ja iskän kanssa en ole vielä jutellut hiekkalaatikkomeiningistä enkä varsinkaan discosta. Kuvan mummi kuiteskin nappasi, kun tutkailin punaista ämpäriä.

Joo, bloggaaminen tuntuu olevan tosi kivaa. Suosittelen tätä taatusti muillekin, vaikka nyt ekaks serkkupojalle, sille Pilli-mummin Lapsukaiselle. Se on jo iso poika ja ihana kerrassaan. Muita serkkuja ei minulla vielä olekaan. Pikkuserkkuja on monta, samana vuonna kanssani syntyneitäkin pari. Tässä se kuva nyt sitten on. Onks tukka hyvin? Ai ei oo tukkaa vai? Eihän suutarinkaan lapsilla ole kenkiä, joten ei kai sitten kampaajan lapsella tukkaa!

Aiemmin tällä viikolla jo yritin laittaa esille pari kuva pääsiäiseltä, mutta jostain syystä kuvat eivät suostuneet tulemaan paikalleen.

Tässä on iloinen tipuliini, jonka Kuopus ompeli pääsiäiseksi koulussa. Jalat ovat niin pitkät, että eivät mahtuneet kuvaan.

Virkkasin muutamalle suklaamunasta paljastuneelle yllätyksen suojukselle kauniimman päällyksen. Idean sain Puikkojen polut -blogista. Kuvan yksilö ei ole kaunein, mutta helmin koristellut ovat lähteneet maailmalle.

Näin värikkäitä ja kiiltäviä pääsiäismunia oli tarjolla. Samoilla väreillä aion värjätä myös valkoista II-laadun Nallea sukkalangoiksi.

Kukat ovat itäneet kauttaaltaan huonosti. Pitää varmaan kylvää vielä uusia samettikukkia.  Ahkeraliisoja ja astereita en enää tänä keväänä kylvä, vaikka ei noissa taimissa ole kehumista sen enempää laadun kuin määränkään suhteen. Lienee ollut kelvotonta tuo multa, johon siemenet laitoin. Pelakuitten ja verenpisaran latvapistokkaat sen sijaan ovat kasvattaneet hyvin juuria, joten niitä täytyy istuttaa ensi viikolla. Daaliat juurakot lienee syytä laittaa multaan piakkoin, jos aikoo saada niitä kukkimaan ennen syyshalloja. Toivottavasti juurakot eivät ole kuolleet kellarissa, ainakaan vielä niissä ei ole mitään silmuja näkyvillä. Viherpeukalo siis syyhyää, vaikka pihapiiri on vahvasti lumen peitossa. 

Kuvat eivät suostu siirtymään postaukseen, joten on oltava ilman silmän iloja. Iloa silmälle ei juurikaan tarjonnut tämänpäiväinen maisemakaan, joka näkyi harmaana milloin minkäkin sateen takaa; tuli lunta, räntää, lumiräntää ja rättejä. Illaksi kirkastui, mutta saa nähdä, mitä säätä huominen tarjoaa.

Tämä päivä kului rattoisasti Minskun, Lapsukaisen ja neiti Parsonin seurassa. Tänään saimme todeta, että Kuopus on jokseenkin hajamielinen: iloisena hän saapui koulusta kotiin - ilman reppua. Oitis tiedustelin repun olinpaikkaa, johon hämmästynyt Kuopus totesi rauhallisesti, että se on tainnut jäädä koululle. Unohdus merkitsi ainoastaan muutamaa pyöräilykilometriä lisää, joten isoa ongelmaa asiasta ei tullut. Luokan toinen puolisko oli vielä käsitöissä, joten reppu oli helposti haettavissa, koska ei tarvinnut etsiä henkilökuntaa ovia aukomaan.

Puoliso aloittaa nyt kahden viikon loman, joskin hänellä tuntuu olevan jo runsaasti ohjelmaa suunniteltuna. Yhtä ja toista olen minäkin hänelle ajankuluksi suunnitellut. Sen lisäksi, että kotona pitäisi kiinnitellä tauluja, hyllyjä ja naulakoita sekä tehdä muita pieniä remonttireiskan töitä, haluaisin ostoksille lehmusten kaupunkiin, jossa erityisesti kirpparit kutsuvat. Toinen reisssu on suunnitteilla Linnakaupunkiin, jonne lupasin suunnata tätiäni tapaamaan Puolison lomalla. Äidin luonakaan ei ole käyty viikkoihin, ja Joen kaupungissa pitäisi käydä anopin ja muiden sukulaisten luona... Kaikki vierailut eivät taida tällä lomalla toteutua, sillä Kuopus on koulussa ja Nyyttikin välillä meillä hoidossa.

Hyvää viikonloppua kaikelle blogikansalle!

Pääsiäissunnuntaina juhlimme  minun ja Puolison ohitettuja viisikymppisiä aterioimalla ja kahvittelemalla runsaan viidenkymmenen ystävän ja sukulaisen kanssa. Juhlissa oli oikein mukavaa, ja meitä lahjottiinkin ylenpalttisesti. Meidät tunnetaan näemmä sangen hyvin, sillä kaikki lahjat olivat todella mieluisia ja ajateltu selvästi meitä varten! Kukkiakin saimme, ja tässä niistä hieman silmäniloa teille lukijoillekin: 

Kun täällä muutenkin käsitöistä kirjoittelen, pannaanpa näytille muutama omatekoinen lahja:

Ristipistoilua, 81-vuotiaan tätini maaliskuussa ompelema taulu n. 50 cm X 38 cm

Tässä Puolison äidin etupistokirjonnalla ompeleman käspaikan toinen pää. Oikea ja nurja puoli samanlaiset, täsmälleen yhtä siistit. Myös pitsit ovat anopin virkkaamat. Aiheena tässä Pyhä Yrjänä, karjalaisittain Pyhä Jyrki. Käspaikka tulee samanaiheisen ikonin ylle. Pyhä Yrjänä lohikäärmeen surmaajana kuvaa ikonitaiteessa pakanuuden kukistamista.

Serkkuni huovutustyö on väreiltään ihanan keväinen.

Tämän on maalannut Puolison tädin aviomies. Taululla on leveyttä lähes metri, ja se tulee olohuoneen seinälle.

Sitten on aivan ihana juttu, josta ei ole vielä kuvaa, mutta laitan kyllä kuvan näkyviin heti kun sellaisen saan otetuksi. Kyseessä on pihalle tuleva puuveistos, jämäkkä puolitoistametrinen puu, jonka onkaloista katselee kolme pöllölasta, jotka symboloivat Esikkoa, Tytärtä ja Kuopusta. Tämän lahjan teettivät Äiti ja Sisaren perhekunta.

Puhki kuluneen pihagrillin tilalle saimme kaasugrillin. Kirjoista riittää iloa pelakuiden kasvatukseen ja päivittäiseksi hengen ravinnoksi. Jalkojamme lämmittävät Ainot ja Reinot ja kipeät lihakset saavat hierontaa. Saunaan levitämme uuden laudeliinan, lisäämme veteen löylytuoksua ja kietoudumme uusiin pyyhkeisiin ennen kuin pujahdamme uusien pussilakanoiden alle. Teeman lautaset ja kulhot on pesty ja otettu käyttöön, samoin omenaisen vihreät kartiolasit. Herkkukorin sisältöä on vasta ihailtu, mutta kermansaven iso uunipata oli jo eilen käytössä. Kukkien ja vihannesten siemenet odottavat kylvöaikaa ja pelakuiden oksat juurtuvat vedessä. Yli kaksikymmentä vuotta vanha oikkuileva silitysrauta siirtyy hätävaraksi uuden höyryraudan tieltä. Lahjashekkien ja -rahojen käytöstä emme ole ehtineet vielä sopia. Miten näitä lahjoja voikin olla näin paljon?

Onneksi saimme viettää juhlat lähes terveinä. Tytär tosin poti vielä lauantaina potemansa mahataudin jälkioireita, mutta muuten olimme terveinä. Lauantaina alkoi kyllä jännittää, miten käy minun ja Puolison, jotka emme vielä olleet mahatautiin sortuneet, sillä olin juuri Tyttären luona hiuksia värjäyttämässä ja raidoituttamassa, kun hän alkoi juosta vessassa!

Vanhin vieras oli Äiti melkein 89 vuotta ja nuorin Äidin tytöntytöntyttö eli Nyytti, joka tänään täyttää neljä kuukautta. Äitikin iloitsi juhlista tuumien, että jos Luoja antaa hänen yhdeksänkymppiseksi elää, niin kyllä hänkin varmaan sitten juhlat haluaa!

Skannattu kuva ei ole kovinkaan tarkka, mutta tämän korttitekeleeni välityksellä toivotan kaikille Hyvää Pääsiäistä!