Kesällä on...

...maattu rannalla riippumatossa...

...kasvatettu kukkia...

...nähty eläviä ja kuolleita kyitä...

...ihailtu mökin pihapiirin vanhoja ruusuja...

...löydetty mustikoita...

...ihmetelty laajaa valkoisten maitohorsmien kasvustoa...

...juotu pannukahvia ruusukupeista, joita mökillä on lukuisia erilaisia...

...osallistuttu urheilukisoihin (Nyytti 2,5 v)...

...ja vietetty 30-vuotishääpäivää pikkumökin hääsviitissä vanhassa Porvoossa.

Sateisen juhannuksen jälkeen on saatu nauttia mukavista keleistä. Olemme oleilleet vaihtelevasti kotona ja mökillä. Joensuussa kävimme anoppia tervehtimässä, ja muutaman päivän olimme myös äitini luona. Äidin luona oli mukanamme myös Nyytti, joka on vallan rattoisaa seuraa. Neidin pottailu alkaa sujua varsin hyvin, joskin senkin tiimoilta irtosi monta hymyä. Parin pottailun hymyn aiheita:

Nyytti istui potalla ja minä vartioitsin tapahtumaa vessan ovella.

-Minä ähkin tässä potalla, tuumi tyttönen ja jatkoi:

-Ähki sinä mummi minun kanssa!

Toinen kerta, jolloin hän oli itsekseen mennyt vessaan.  Minä olin laittamassa ruokaa ja huutelin keittiöstä, että joko se pissa tuli. Tyttö vastasi potalla istuen:

-Joo, mutta vaippaa en kerinny ottaa pois.

Vaippa oli jäänyt kauppareissulta vielä pöksyihin, muuten vaippaa ei juurikaan käytetty.

Tällä viikolla minä, Puoliso ja Kuopus teimme kaukomatkan peräti Helsinkiin saakka. Ei siellä ihmeitä toimiteltu, kunhan katseltiin ja huuhailtiin. Herkulliset leivoskahvit juotiin Fazerilla Puolison synttärin kunniaksi. Paluupäivänä kävimme luonnontieteellisessä museossa, jossa ihastelin entisen työkaverini Hanna Aallon tekemiä taustamaalauksia.

Kotiin ajelimme Ikean kautta. Joo, söimme siellä lihapullia..  Söin myös pehmiksen, joka on jotakuinkin mielijäätelöäni, mutta joka kotikylallä maksaa maltaita. Ikean pehmis maksoi 0,5 €, joten sellaisia olisi yhden kotikylän kipsan pehmiksen hinnalla saanut seitsemän! Tyydyin kuitenkin yhteen .

Mökin vanha ja ilmeisesti vuosia vähäisellä hoidolla ja olemattomalla lannoituksella sinnitellyt mansikkamaa on tuottanut yllävän paljon satoa - lukumääräisesti. Jos marjojen koko olisi samma kuin ostomarjojen, olisi satoa tullut jo ainakin parikymmentä litraa. Poimiminen on aika hidasta, mutta onhan tätä aikaa. Hyvin ovat tulleet pienetkin marjat syötyä.

Ensi talven työpaikasta on mustaa valkoisella ja lääkärintodistuksen ja rikosrekisteriotteenkin jo toimitin työnantajalle. Työmatka lyheni huomattavasti, niin että voin kulkea jalan tai pyörällä. Talo on vanha tuttu, mutta henkilökunta on aika paljon vaihtunut runsaan kymmenen vuoden aikana ja oppilaat tietysti kaikki .  Ja tehtävä on ihan toinen: nyt menen töihin kahdeksaksi ja lopetan puoli kolmelta enkä tarvitse enää kotona suunnitella tunteja tai korjata kokeita. Menen siis koulunkäyntiavustajan vakanssille. Ja niinhän se on, että samassa suhteessa työn kevenemisen kanssa kevenee myös palkkapussi, mutta pärjätään sitten vähemmällä!

Taidanpa lähteä uittamaan poikaa, koiraa ja itseäni!

Talvella paleli, vaan nyt ei  Pysyttelen enimmäkseen varjossa tai sisätiloissa paahteisimpana aikana. Aurinkoa olen ottanut viimeksi kesällä 1991, siis kaksikymmentä vuotta sitten. Sen jälkeen olen viihtynyt varjossa: siskossani todettiin syksyllä 1991 melanooma, joka johti kuolemaan vuoden 1992 alussa. Pahaa tekee, kun näen ihmisten paahtavan tuntikausia paljasta ihoaan.

Olen vuosia miltei inhonnut hellelukemia, mutta viime kesän pitkän hellejakson aikana aloin nauttia kuumuudestakin. Ja miten mukava olikaan käydä hellepäivän iltana myöhään kävelemässä koiran kanssa. Niin on nytkin!

Kylällä on torstaisin toripäivä. Tänään on sitten syötykin ihanaa lähiruokaa: varhaiskaalia, kurkkua ja tomaattia Ruokolahdelta ja muikkuja Puruvedeltä. Hyvää oli

Tiistaina kävin Kuopuksen kanssa vallan kaupungissa saakka. Tai itse asiassa kahdessakin, jotka nykyään ovat kiinni toisissaan. Prismassa Kuopus katseli ruokien hintoja ja kiteytti katselmuksensa näin:

- Äiti, jos aiot tosissaan laihtua, niin siun pitää siirtyä syömään pelkkää luomua.

- Ei kai se luomu sen paremmin laihduta, epäilin.

- Niin, mutta se on niin kallista, ettei siulla ois vara syödä kovinkaan paljon, perusteli poikani 11 v.

Tällä viikolla olen ollut jo kahdessa kevätjuhlassa: tiistaina oli Kuopuksen koulun juhla ja tänään työpaikkani alakoulunjuhla. Huomenna on työpaikan yläkoulun ja lukion kevätjuhla. Rautaisannos suvivirttä ja kosteita silmäkulmia.

Olen tykännyt kovasti koulusta, jossa olen ollut neljä kuukautta. Syksyn suunnitelmia ei vielä ole, mutta toivoisin kovasti pääseväni jatkamaan samalle koululle ihan palkkatyöhön. Syksyä en kuitenkaan nyt murehdi, vaan iloitsen tulevasta lomajaksosta.

Aurinkoista kesän alkua! 

Vaikka jo monena viikonloppuna olemme Mökkilässä käyneet, yövyimme tänä keväänä ensimmäistä kertaa siellä tänä viikonloppuna. Hyvin nukutti! Olisi minua aamulla nukuttanut pitempäänkin, mutta vaativa kehotus:"Mummi, herätys!" sai minut liikkeelle jo vähän yli seitsemän. Nyytti oli kanssamme yötä mökillä.

Miten kahden vuoden ja viiden kuukauden ikäinen pieni ihminen voikaan olla täynnä energiaa. Innoissaan hän lähti kanssani viemään koiraa aamulenkille. Kuljimme pientä hiekkatietä, joka oli aivan uusi reitti. Meille tuli vähän erimielisyyttä lenkin pituudesta, sillä minua alkoi arveluttaa, jaksaako pieni kaverini kulkea myös takaisin, sillä matkaa oli tehty melkoisesti. Käännyimme määräyksestäni takaisin, eikä  paluumatkallakaan ollut väsymyksestä tietoakaan. Samalla reissulla otin muutaman kuvan Mökkilän kukista:

Ojan reunalla rentukoita:

Tuomi kukkii. Nyt siis pitäisi kylvää pellavat :)

Näin kaunis on vaahteran kukka:

Mökkilän kukkapenkit ovat olleet ilmeisesti kauan oman onnensa nojassa. Sieltä täältä juolavehnän ja vuohenputkien valtaamista kohoumista putkahtaa esiin erilaisia kukkijoita. Nämä esikot pitää pelastaa heinien keskeltä:

Puoliso joutuu pitämään pätkän vuosilomastaan nyt ennen kuin minä ja Kuopus jäämme lomalla. Hän jäi Mökkilään, jossa on mm. halkohommia ja navetan tyhjennystä. Ulkorakennuksen varsinaisesta navettaosasta on sisäkatto romahtanut, ja yllä olleet lukuisat purukuutiot ovat peittäneet kätköönsä lattian ja kaiken lattialla olleen. Lukuisia hengityssuojaimia on kulunut Puolison säkittäessä purua pois vietäväksi. Nyt urakka alkaa olla lopuillaan. Purujen alta on löytynyt lukuisia kaupantekijäisiä, joiden olemassa olosta emme syksyllä tienneet: mm. kaksi maitotonkkaa, punaiset vanhat kottikärryt ja työnnettävä ruohonleikkuri (siis sellainen, jossa ei ole moottoria). Erityisesti iloitsen isoista maitotonkista!

Mukavaa uutta viikkoa; muistakaa kuunnella. katsella ja haistella kevättä!

Pari viikkoa sitten kirjoitin pitkän päivityksen, joka katosi taivaan tuuliin tai bitti-avaruuksiin metsästäessäni kuvaa juttuun liitettäväksi. Vahingosta viisastuneena kirjoitan tällä kertaa jutun ensin talteen ja siirrän vasta sitten vuodatukseeni.

Tammikuun vietin enimmäkseen kotona. Kävin kyllä lukuisia kertoja eri ihmisten pakeilla kahdessakin eri työvoimatoimistossa. Näiden käyntien anti oli se, että päädyin työelämävalmennukseen. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että olen naapurikunnan keskuskoulussa tutustumassa kouluavustajan työhön. Päivät ovat kuusituntisia ja kuluvat koulunkäyntiavustajan tehtävissä. Erityisesti olen saanut antaa suomen kielen tukiopetusta lapsille, joiden äidinkieli on muu kuin suomi. Saan ansiosidonnaisen päivärahani lisäksi päivittäisen ylläpitokorvauksen, jonka tarkoituksena on kattaa matkakulut. Olen tilanteeseen erittäin tyytyväinen. Liki saman rahan saisin kotona ollessanikin, mutta nyt saan olla samassa talossa koko ajan, eikä tarvitse lähteä sijaisuuksiin 80 kilometrin päähän. Olisi onnenpotku, jos ensi syksynä pääsisin samaan kouluun alakoulun puolelle koulunkäyntiavustajaksi!

Mökkeilykausi on alkanut! Eilisen vietimme mökillä kokonaan. Kaikkea en saanut siivottua, mutta osan kuitenkin. Hiiret ja varsinkin myyrät olivat jättäneet tervehdyspapanoitaan niin piha- kuin rantamökkiinkin. Rannalle alkavat kalusteet olla koossa, mutta perille niitä ei vielä saatu, koska tie on vielä tosi märkä, niin ettei uskallettu sinne autolla. Pääsiäisenä rantamökkitien loppupätkä, joka muutenkin on tavalliselle autolle aika kehno, oli vielä lumen peitossa. Kävelyreitti puron yli ei ollut lainkaan kulkukunnossa, koska vesi oli noussut kauas viime kesäisiltä sijoiltaan. Lammen rannat olivat sulat vain metrin tai kahden leveydeltä. Ensimmäiset narsissit kukkivat heinikon keskellä, ja mielenkiinnolla odotan, onko pihamaalla muutakin kukkivaa. Kun viime syksynä ostimme mökin, olivat kukat jo kuihtuneet; vain pari suopayrttiä kannatteli viimeisiä terälehtiään.

Kuopus on saanut neurologisen diagnoosin (tarkkaavaisuushäiriö) ja silmälasit. Ajatus silmälaseista oli hänelle kauhistus ja peräti itkun aihe, kunnes hän silmälääkärin vastaanotolla tajusi linssejä soviteltaessa, että lasien avulla näkee terävästi kauaskin. Linssien vahvuudet kertoivat lasien totisesta tarpeesta; kummassakin linssissä on vahvuutta yli -2:n. Oppimisvaikeuksia hänellä ei ole, mutta unohtelua, omissa ajatuksissa viipyilyä ja ”käynnistymisongelmia” melko paljon. Läksyjen tekemisestä taistelemme liki päivittäin. Työskentelytottumuksissa hänellä on paljon oppimista: läksyjen teko ja kokeisiin lukeminen ovat asioita, joista opettaja on lukuisia kertoja saanut huomauttaa, sillä hyvämuistisen lapsen motivoiminen rutiinitehtävien tekemiseen ei aina ole helppoa. Kiitettävät koearvosanat eivät merkitse alakoululaiselle kiitettäviä todistusarvosanoja, jos kotitehtävät ovat useita kertoja tekemättä, sillä nykyään ei erillistä huolellisuusarvosanaa ole, vaan jokaisen oppiaineen kohdalla huolellisuus vaikuttaa ko. aineen numeroon.

Puikkoja olen hukannut ja heilutellut lähinnä huovutettavia sukkia ja lapasia tehden. Isoäidin neliöitä olen virkannut kymmenittäin: kuvia laitan sitten, kunhan saan tilkut liitetyksi yhteen. Mielialan mukaan virkkaan neliöitä kolmeen eri kohteeseen.

Ulkona tuulee kylmästi, mutta toukokuu on ihana. Viiden viikon kuluttua alkaa kesäloma. Kesästä mökillä olen haaveillut halki pimeän ja pakkasten: 

Juon kahvia rantamökin kuistilla hiukset aamu-uinnista märkinä. Ennen uintia lenkkeilytetty koira painaa päänsä jaloilleni ja lämmittää viileitä varpaita. Jossain polskahtaa kala ja linnut konsertoivat, eikä muita ääniä juurikaan kuulu.  

Joskus sataa. Kastumme aamulenkillä, minä ja koira. Virittelen tulen pihamökin hellaan ja avaan radion. Virkkaan, neulon, ompelen käsin tilkkutyötä tai asettelen helmiä koruksi. Luen kirjoja villahuopaan kääriytyneenä tai kirjoitan novelleja, runoja, muistoja.. 

Kuopus ja Lapsukainen rakentavat majoja maahan ja puuhun. Nyytti poimii kukkia ja tarjoilee leikkikahvia ruusukupeista. Nuppu kellii huovalla ja harjoittelee konttaamista. Tytär ja Minsku maalaavat ja päällystävät vanhoja tuoleja. Esikko ja Vävykkä ovat Puolison kanssa navetan katolla laittamassa uusia peltejä.

Minä kaivan uusia perunoita ja keittääkseni niitä koko poppoolle. Poimin salaattia ja tilliä pienten apulaisten kanssa ja paistan katiskasta saatuja kaloja. Jälkiruoka on kerätty rinteen mansikkamaasta. 

Pieni vanha tupa täytyy äänistä ja rakkaista. Syömme ja suunnittelemme rannan kesäkeittiötä. Olen onnellinen 

Jos Luoja suo.

Ps. Olipa sekalainen sepustus. Iloisena siitä, etten tänä keväänä tarvitse antaa kenellekään arvosanoja kirjoittamisesta sen enempää kuin mistään muustakaan, annan itselleni arvosanan hyväksytty. Annan myös hymypatsaan :) . Ja jos g-kirjaimia puuttuu (tai joitain muita), se johtuu siitä että joku (Kuopus?) on kielloista huolimatta syönyt koneella, ja nyt näkkileivän muruilta kuulostavat jarrut vaikeuttavat joidenkin näppäinten ja etenkin g:n painumista alas.

Pakkanen paukkuu sellaisia lukemia, ettei tuollaistakaan kylmänkestävää lappalaista voi jättää pihalle työ/koulupäivän ajaksi. Ehkäpä hänellä ensi talvena jo on lämmin koppi ja aitaus... Ilmeisesti tästä tylystä kohtelusta eli sisälle yksin jättämisestä närkästyneenä hän oli hilannut itsensä paikkaan, johon hänellä ei ole lupa milloinkaan mennä: meidän sänkyymme. Sinne hän oli jättänyt auringonkeltaisen ystävänpäivätervehdyksen  keskelle joulun jälkeen ostettua ihanan lämmintä tuplatäkkiä. Tämä tervehdys ei tuottanut iloa vastaanottajille! En toki huutanut koiralle, totesin vain lempeästi, että taidatpa pian päästä palleroisistasi, ja samalla merkkailu- ja karkailuhaluistasi. Koirus oli nimittäin tänään myös karannut   Kun Kuopus koulusta tultuaan oli avannut ulko-oven, musta karvasalama oli syöksynyt pihalle ja kohti kyliä! Kuopus oli tavoittanut sen tuolta vajaan kilometrin päästä erään talon pihasta tekemästä tuttavuutta talon koiran kanssa. Yritän saada talvilomaviikolle ajan eläinlääkärille.

Viikko sitten Nuppu kastettiin ja hänen nimensä paljastettiin. Mukavat juhlat olivat, ja tyttönen sai hyvän nimen! Isoveli seisoi toimituksen ajan arvokkaasti pikkutakissaan isän ja äidin vierellä. Kummisetä säesti virret kitaralla, ja kaksivuotias Nyytti-serkku lauloi virsikirjastaan toisista mallia ottaen.

Nyt lähden pyöräyttämään Kuopuksen toivomaa ystävänpäiväherkkua.

                                                                           Hyvää ystävänpäivää  

Onpa ollut hiljaista tässä blogissa! Sitten viime päivityksen on tapahtunut paljon, mutta kirjoittaminen on kerta toisensa jälkeen jäänyt aikeeksi. En kuvittele antavani kattavaa raporttia nytkään, mutta pienen päivityksen sentään kirjoitan.

Tärkein tapahtuma on ollut 28.11.2010, jolloin Lapsukainen sai pikkusiskon eli meille syntyi kolmas lapsenlapsi. Nimeän hänet tuohon perhelaatikkoon Nupuksi, jonka nimen hänen serkkutyttönsä oli keksinyt. Nuppu onkin soma kuin kukkanen, ja iloitsen suuresti siitäkin, että hänen vanhempansa saavat nyt kokea huomattavasti helpompaa vauva-arkea alusta saakka. Lapsukainenhan vietti elänsä ensimmäiset kuukaudet keskosten teholla lastenklinikalla.

Melkein koko joulukuun olin vuosilomalla; työsuhdehan päättyi 31.12. Nyt olen työttömänä. Tekemistähän toki on, mutta tällainen odottavan epävarma tilanne on jossain määrin stressaava. Lyhyydestään huolimatta työrupeama oli antoisa ja rikas; niin hyvää työpaikkaa tuskin enää vastaan tulee. Haikein mielin pakkasimme maahanmuuttoviraston omistamat yksikön tavarat siirrettäviksi muualle ja vielä haikeampina saatoimme viimeiset asukkaat uuteen kaupunkiin. Yhteydet moniin työkavereihin ja oppilaisiin (asukkaisiin) ovat säilyneet, ja kuulumisia on vaihdettu puolin ja toisin. Kyllä meillä vain oli mahtava porukka!

Olen iloinen siitä, että minulla on lenkittäjänä lappalaiseni, joka on aina valmiina kävelylenkeille. Millään kelillä sitä ei palele, eikä se halua aina yöksikään sisään. Yhtennäinen pakkasjakso alkoi 16.11. ja ensimmäistä kertaa sen jälkeen mittari nousi näyttämään plussaa eilen 10.1. Aika moni lenkki olisi jäänyt tänäkin aikana tekemättä ilman tätä koirulaista!

Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille! Toivottavasti kaikki eivät ole pitkän tauon aikana blogiani unohtaneet!

Kuten kuvista näkyy, työmaata riittää niin ulkona kuin sisälläkin. Mökillä on kuitenkin mukava olla jo nyt, vaikka tupamökki kaipaa pintojen siistimistä ja sisustamista (mutta eivätkö ole aika sympaattisia nuo vanhat kattovalaisimetkin) ja saunamökki, joka on siististi maalattu ja lakattu on vielä täysin vailla kalusteita. Tänään aurinko paistoi ja syksy näytti parhaita puoliaan.

Jotain todella mukavaa on tapahtunut: meillä on Mökki! Haave siitä on ollut enemmän tai vähemmän pinnalla jo vuosia, ja nyt se on muuttunut todeksi. Keväällä jätimme yhdestä mökistä tarjouksen, mutta sitä mökkiä emme saaneet, ja parempi niin. Joskus unelmat näköjään toteutuvat yllättäen ja nopealla aikataululla. Silloin, kun ensimmäisiä mökkitontteja kävimme tutkailemassa seitsemän vuotta sitten, en olisi kuvitellutkaan pystyväni niin nopeaan päätöksen tekoon kuin nyt.

Torstaina tulee kolme viikkoa siitä, kun illalla näin netissä samana päivänä julkaistun Mökin myynti-ilmoituksen. Soitin Puolisolle ja kehotin tutustumaan kohteeseen. Perjantaina hän kävi ohi kulkiessaan kiinteistonvälittäjän toimistolla saamassa lisäinfoa ja kehotuksen käydä omin neuvoin tutustumassa Mökin ympäristöön. Lauantaina menimme Mökkiä katsomaan, ja ulkoa tarkkailtuna kokonaisuus kiinnosti meitä. Saimme puhelimitse tiedon avaimesta ja luvan käydä sisätiloissa. Nopeasti päätimme, että haluamme Mökin. Lauantaina sovimme kaupasta suullisesti, ja sunnuntaina maksoimme käsirahan. Sunnuntaina Mökki-ilmoitus oli vielä aiemmin sovitusti sanomalehden kiinteistöliiteessä, ja oli välittäjän päivystyspuhelin soinut yhtenään. Kerrankin toimimme ajoissa, sillä sunnuntaina moni muukin olisi jo ollut valmis kauppoihin.

Mökkien hinnat ovat suurimmaksi osaksi karanneet pilviin, mutta tämän hinta oli siedettävä, joskin pankin talkkareina tässä ollaan monta vuotta! Isoon vesistöön ei tontti rajoitu, mutta lampikin riittää. Matkaa kotoa on siedettävät kolmisenkymmentä kilometriä eli sinne ajaa hyvinkin puolessa tunnissa.

Kuvia ei vielä ole tarjolla, sillä sen kerran kun muistin ottaa kameran mukaan, olivat siitä patterit lopussa. Tyytykää siis sanalliseen kuvailuun: Mökki on kokonaisuus, johon kuuluvat 

a) Tupamökki, vuonna 1950 rakennettu talo, jossa on pieni tupakeittiö, kaksi pientä kamaria ja avointa ullakkotilaa, jonne voi vaikka rakentaa pari huonetta. Tuvassa on leivinuuni-puuhella -yhdistelmä ja kamarissa sievä pieni uuni, jonka perä lämmittää toista kamaria. Tupamökissä on yksivaihesähkö, joka takaa mahdollisuuden jääkaappiin ja tarvittaessa vähän muidenkin sähkölaitteiden käyttöön, kuten kännykän akun lataamiseen ja lukuvaloon. Ulkoiselta olemukseltaan tupamökki ei erityisemmin viehätä, mutta ehkäpä alakuloisen kulahtaneet seinälevyt korvataan joskus lautavuorauksella.

b) Aittarakennus, jossa kaksi rojuista aittaa. Näen ne kuitenkin silmissäni jo siistittyinä uusin seinäpinnoin varustettuina makuutiloina. Ovien vanhat lukot avautuvat tosi isoilla avaimilla.

c) Navettarakennuksessa on tilava varastotila (sinne saavat muuttaa Puolison rakkaat lauta- ym. puukokoelmat), sisäkattonsa romahduttanut navetta, pieni maitohuone, puuliiteri ja huussi. 

d) Kellari, joka on betonivaluinen sekä siivottuna ja tuuletettuna kunnon kylmätila.

e) Pihasauna, joka on läpimätä ja purkutuomion saanut. Kunnon muuripata siellä on; siis ihan valurautainen ja pihakukille kelpaava.

f) Saunamökki on lammen rannalla. Se on hyvin siisti hirsirakennus, jossa on takkahuone, keittiösyvennys, pieni pukuhuone, sauna ja katettu kuisti, johon mahtuu pöytä ja tuolit. Rannallakin on huussi ja puuvarasto.

g) Muutama sata metriä välimatkaa tupamökin ja saunamökin välillä.

h) Kymmenkunta marjapensasta ja yksi omenapuu sekä mansikkamaa.

i) Metsän sukuista kasvustoa: pieni koivikko, muutamia isoja mäntyjä ja joukko pienempiä, erikokoisia kuusia (joista jotkin onnelliset saavat koko runkonsa tai latvansa joskus joulujamme koristamaan), visakoivuja ja lehtikuusia, Puolisolle rakasta ryteikköä raivattavaksi ja tuottoisaa sienimaastoa.

j) Kaivot, joista toinen on kelvoton ja toinen kaipaa kipeästi kunnostusta.

En pidä kylmässä tai edes viileässä vedessä uimisesta, mutta ensimmäisellä saunomiskerralla selätin pelkoni ja uin hyytävän kylmässä vedessä. Onneksi sauna oli lempeän lämmin. Saunamökillä ei ole sähköä enkä usko sitä siellä tarvittavankaan.

Mökki on siis vallan ihana, ja olen tavattoman kiitollinen siitä!

Tässä muutama Veera-myrskyn jälkeen otettu kuva kotini lähiympäristöstä. Ensimmäinen kuva on otettu heti myrskyn jälkeen, muut seuraavana päivänä.

Mihin katosi pyörätie?

Tie hautausmaalle torstaiaamuna...

...ja torstai-iltana. Tien molemmin puolin oli ennen myrskyä vankka tukkimetsä.

Kirkon tornin katto sekin joutunut myrskyn pyöritykseen.

Entisen muuntajan jäänteet. Kaikki sähköpylväät pitkältä matkalta kaatuneet tai katkenneet ja piuhat maassa.

Tällaista ryteikköä on nyt kaikilla lähiteiden varsilla, kun tielle kaatuneet puut on katkottu liikennettä estämästä. Metsiin eivät vielä ole ehtineet juuri muut kuin sähkömiehet linjoja raivaamaan ja rakentamaan.

Auton ikkunasta otettu kuva.

Ei enää sankkaa metsää; vain yksittäisiä puita harvassa pystyssä ja pinoja tien vierillä sekä kaatuneita runkoja rytönään kauempana tiestä.

Kuopus ja Koira-Poju levähtävät tutkimusmatkalla läheisellä hiekkatiellä - vai pitäisikö sanoa havutiellä.

Silmällä on vielä tottumista uusiin näkymiin. Nyt vielä kotimaisemiin palatessa hätkähtää joka kerta muuttunutta maisemaa. Kun ei katsele maahan murtunutta metsää, voi nähdä, että valoa on nyt monin verroin enemmän niin teillä kuin pihoillakin. Tähänkin työhuoneeseen näkyy nyt enemmän taivasta kuin koskaan!

Sähköt saimme tänään illan suussa jotakuinkin kahdeksan päivän odotuksen jälkeen. Onpa nyt mukava pestä pyykkiä, silittää, keittää kahvia, valmistaa ruokaa, lukea illalla valossa, käyttää tietokonetta, ottaa kylmää maitoa jääkaapista, ladata kännykkää, katsoa uutiset televisiosta, pestä itsensä suihkussa lämpimällä vedellä ja tehdä monta muuta asiaa, jotka viikon ajan eivät olleetkaan itsestäänselvyyksiä.

Astan jälkeen oltiin sähköttä 23 tuntia. Veeran jälkeen on oltu sähköittä jo vähän yli neljä vuorokautta, eikä virtaa ole luvassa vielä aikoihin! Emmekä sentään asu missään korven keskellä vaan ihan taajamassa ja kivenheiton päässä kirkosta.  Nyt olen Esikon luona nauttimassa sähköisistä iloista kuten tietokoneesta, lämpimästä suihkusta, valoista, jääkaapin antimista, kuumasta kahvista...

Kodin ympäristö muuttui viime keskiviikkoiltana hetkessä toisen näköiseksi. Myrsky sateineen ja ukkosineen oli niin raju, että ikkunasta näkyi vain pari metriä eteenpäin, sitten oli pelkkää harmaata vesi- ja roskaseinää. Kun maisema kirkastui, ei voinut uskoa silmiään: metsää ei enää ollut, oli vain tukkien ja pienempien puiden ja isojen tukkien kaatunutta ryteikköä ja muutama yksittäinen puu pystyssä tai kallellaan. Tiet tukossa ja sähkölinjat maassa.  Lähellä oleva hautausmaa on sekin täynnä kaatuneita puita ja kumollaan olevia ja maahan painuneita hautakiviä.

Laitan kuvia joskus, kunhan saan niitä koneelle. Onhan noita lähiympäristön kuvia tosin ollut niin televisiossa kuin lehdissäkin. Olisi mukavampi nähdä kotikylänsä mediassa ihan muissa, positiivisemmissa merkeissä.

Puolisolla on vielä viikko lomaa virastaan, mutta se taitaa mennä sähkölinjoilla kuten jo kolme päivää on mennyt. Sähköyhtiön entisenä työntekijänä hän tuntee vielä linjat aika hyvin ja voi siten olla avuksi miehstöpulassa.

Tällaisia pikaterveisiä tällä erää. Toivottavasti se kolmas ennustettu myrsky ei enää tule meitä koettelemaan!

Myöhään torstai-iltana, tai itse asiassa jotakuinkin vuorokauden vaihteessa kuulin, että ukkosti ja satoi. Taisi vähän jossain tuullakin, koska sähköt menivät poikki.

Aamulla ihmettelin, kun sähköjä ei vieläkään ollut. Lähdin ulkoiluttamaan Koiraa, ja huomasin, että naapurin roskis on nurin pitkin pihaa. On tainnut tosiaan vähän tuullakin, ajattelin. Ohitin pari taloa ja näin useita isoja kaatuneita puita rakentamattomalla tontilla. Onneksi sentään puut olivat kaatuneet niin, ettei rakennuksia ollut jäänyt alle. Yhden naapurin talon vierestä iso koivu oli rojahtanut kumoon, mutta onneksi poispäin talosta.

Töihin ajellessani näin, että kuutostielle menevältä parin kilometrin pätkältä oli raivattu lukuisia isoja tukkeja ja pienempiä puita tien sivuun.Pahimmat tuhot näin kuitenkin lauantaina mennessäni Vuoksen kaupunkiin rippilahjaostoksille: parinkymmenen kilometrin matkalla kotikylältä etelään oli toinen toistaan kamalampia näkymiä! Välillä puita ja piuhoja oli sekavina ryppäinä, tiellä oli roskaa pois raivattujen puiden jäljiltä, paikoitellen isoja aloja oli puut kumollaan ja juurakot pystyssä ja hirviaitaa oli kilometrikaupalla rutussa puiden alla. Lohduttomimman näköistä oli niissä paikoissa, joissa puut olivat isoilta aloilta katkeilleet parin metrin korkeudesta tai hieman ylempää tai alempaa. Maisema oli kuin sotatanner!

Sähköt saimme takaisin noin kello 23 perjantai-iltana, joten melkein koko vuorokausi meni ilman sähköjä. Lähiseuduilla on alueita, joilla ei sähköä ole vieläkään.

Tavallisesti ulkoilutan koiraa lähialueen metsäteillä ja poluilla, joista on vara valita, sillä reittejä on paljon. Nyt on kävelty lähes pelkästään pikiteitä pitkin, sillä suurten kaatuneitten puitten ylittäminen tai kiertäminen on konstikasta. Joissakin paikoissa puita on sikin sokin isoina rykelminä.

Nähtyäni valtavat määrät tien vierille ajoväyliltä raivattuja puita ja katseltuani metsien valtavaa tuulenkaatojen määrää ajattelen pelolla, mitä olisi tapahtunut, jos moinen myrsky olisi yhtä äkisti noussut päiväsaikaan, kun teillä olisi ollut moninkertainen liikenne ja ihmisiä olisi ollut metsissä ja muuallakin ulkona. Nyt onneksi vältyttiin kuolonuhreilta!

Sekin taas tuli selväksi, että sähköttä on aika orpo olo. Aamukahvistahan se alkaa:  Minä join kahvini työpaikalla, jossa sähkökatko oli ollut yöllä vain tunnin mittainen. Koiraa perjantaiaamuna lenkittäessäni tapasin kaksi kahvin keittoon menossa ollutta naapuria: toinen suuntasi asuntoautoonsa kaasun ääreen ja toinen kuskasi nokipannua grillipaikalle. Siellä, missä sähköä ei ole vieläkään, keitellään varmaan mansikkahilloja ja -mehuja sulaneista pakastemarjoista. Ai niin, missäpä keitetään, jos on vain sähköhella...

Viime yönä heräsin kolmen jälkeen kovan sateen ja ukkosen ääniin. Nukahdin pian uudelleen. Seuraavan kerran heräsin seitsemältä, kun kello soi. Nukahdin alta aikayksikön. Kolmannen herätyksen teki lomalla oleva Puoliso: "Hei, kello on kahdeksan." En nukahtanut enää.

Kävin vessassa ja suihkussa, pesin hampaat ja pukeuduin, tempasin aamupalaksi jugurtin mukaan ja ajoin 23,3 kilometriä työpaikalle. Olin leimaamassa itseäni sisään 08.25. Hyvissä ajoin, ennen kuin ensimmäinen tunti alkoi kello 8.30!  Tukka kuivui ilmastoinnin puhalluksessa, enkä ajanut edes ylinopeutta...

Kesäloma on ohi - kaikki kolme viikkoa - ja yksi lomanjälkeinen työviikkokin jo takana. Tässä työpaikassa en ollut loman alkaessa loppuun väsynyt, vaan jaksoin aloittaa lomailun välittömästi. Yläkoulun aikana meni hyvinkin kolme viikkoa siihen, että tajusi olevansa lomalla ja jaksoi jotain. Työhönpaluustressiä ei ollut vähääkään: sunnuntaina nukahdin rentoutuneena lomalaisena ja maanantaina heräsin valmiina töihin. Ennen meni pari viikkoa loman lopusta siihen, että harmitteli loman loppumista ja stressasi seuraavaa lukuvuotta ja töitten alkua. Työpaikoissa on eroja - on muuten palkoissakin! Olisin mielelläni jatkanut tätä huonommin palkattua ja vähemmän lomailua tarjoavaa, kuitenkin minulle sopivampaa hommaa, mutta maahanmuuttovirasto päätti toisin. Vielä en tiedä, koska työt tyystin loppuvat; vuoden loppuun mennessä kuitenkin! Asukkaat eli oppilaat ovat kuitenkin vähentyneet jo merkittävästi ja henkilökuntakin jonkin verran.

Elämässä on kuitenkin muutakin kuin työ . Lomailin Kuopuksen kanssa kahdestaan, sillä tänä vuonna emme Puolison kanssa saaneet lainkaan lomaa yhtä aikaa. Kun viikko sitten aloitin työt, Puoliso jäi lomailemaan Kuopuksen kanssa. Toisaalta hyvä näin, niin että Kuopuksen ei tarvitse lomailla yksikseen. Hellettä piisasi niin lomalla kuin ensimmäisellä työviikollakin. Kumma kyllä, en juurikaan ole kärsinyt helteestä saati sen vuoksi hermojani menettänyt, vaikka näinkin runsaan ihmisen luulisi kärsivän enemmän kuin hoikkien. Tosin olen siinä(kin) suhteessa outo, että minua palelee useinkin kaikesta lämmikkeeksi kerääntyneestä rasvasta huolimatta. Vaikka helle on ollut ihan mukavaa, oli eilen jotenkin mieluisaa tuntea vähäistä viluakin 13 asteen lämmössä. Illalla ulkoilutin koiraa lähes pimeässä lauantain viimeisellä tunnilla ja haaveilin, kuinka ihanaista olisikaan ollut istua viileässä ja pimeässä illássa rannalla kesämökin tai saunan kuistilla huopaan kääriytyneenä kynttilää poltellen ja veden liplatusta kuunnellen. Valitettavasti vain se mökki puutuu. Onneksi on sentään tuo koira: sen kanssa olen ihastellut erilaisia kesäisiä iltaöitä, jollaisina ilman hänen uskollista lenkkeilykaveruuttaan olisin pysytellyt sisällä!

Tänään nukuin pitkään, ja saamatta seuraa talon miesväestä lähdin puolilta päivin Antiikki- ja keräilymessuille, jotka ovat kotipitäjäni isoin kesätapahtuma. Yhden kahvikupin ostin eriparisten lapsuudesta tuttujen arabialaisten kokoelmaan, mutta monta tuntia ihastelin, hypistelin ja katselin kaikkea tarjolla ollutta. Onneksi kaikkea ei tarvitse itse omistaa: on mukava bongailla näyttely- ja myyntipöydiltä lapsuudesta ja nuoruudesta tuttuja astioita ja muita tavaroita tai ihailla vanhoja käsitöitä!

Olen iloinen siitä, että aikuiset lapset perheineen asuvat aika lähellä eli runsaan parinkymmenen kilometrin päässä naapurikunnassa. Olen saanut tänäkin kesänä viettää monta onnellista ja iloista hetkeä Lapsukaisen ja Nyytin seurassa. Lapsukainenhan on jo reipas nelivuotias, ja Nyytti-neiti on noin vuoden ja seitsemän kuukauden ikäinen. Suuri ilo on se, että Lapsukaisen perheeseen odotetaan uutta pienokaista syntyväksi vuoden loppupuolella.

Äiti täytti kesäkuun alussa 90, ja hän elelee tyytyväisenä omassa talossaan, lapsuudenkodissaan. Jotkut ihmiset tulevat vanhemmiten kärttyisiksi ja tyytymättömiksi, mutta Äiti näyttää olevan sitä tyytyväisempi, mitä enemmän ikää karttuu. Ei hän kovista helteistäkään ole kärsinyt niin kuin moni muu vanhus, mutta on hän toisaalta asennoitunutkin ihan oikealla tavalla: pitää juoda tavallista enemmän, on muistettava syödä vähän suolaistakin välillä, eikä suorassa auringossa kannata oleilla.Äidin luona olin lomalla pariin otteeseen: ensin loman alussa juhannuksen aikoihin ja sitten taas viimeisellä lomaviikolla.

Nyt suuntaan Puolison ja Kuopuksen kera juhlimaan syntymä- ja nimipäiviä, joten näkemiin ensi kertaan!

Eilen vietimme yksikkömme kevätjuhlaa mukavissa tunnelmissa huolimatta siitä, että tämä jää viimeiseksi kevätjuhlaksi. Nyt on kuitenkin ensimmäinen lomapäivä, ja olo tuntuu mukavalta. Eilen keräämäni ja kuvaan taltioimani juhannuskimpun myötä toivotan kaikille mukavaa juhannusta ja lomailijoille kiireettömiä ja poutaisia päiviä!

Eilen saimme tiedon, että maahanmuuttovirasto sulkee yksikkömme. Mistä löytyy työpaikka, jossa on yhtä mukavia työkavereita, yhtä mielekäs työ ja ennen kaikkea yhtä  ihania asiakkaita? Kaksi päivää töitä, ja sitten alkaa kesäloma. Vuoden lopussa yksikön toiminta lakkaa. Onneksi monet syntyneet ystävyyssuhteet jäävät elämään senkin senkin jälkeen!  

Toukokuu on saatu aluilleen, vaikka vappumunkit jäivät tänä vuonna paistamatta. Simaa sentään tein jokusen litran. Ei tämä kovin helteinen kuukauden alku ole ollut: välillä tuulee kylmästi, ja tänä aamuna lähdin töihin räntäsateessa. Savolaisittain sanottuna ajelin tiskirättien seassa, sillä aika kookkaita rötkäleitä tipahteli taivaalta.

Koira ulkoiluttaa minua kiltisti, niin kuin tarkoitus onkin. Aamulla kello kuusi ei tulisi yksin lähdettyä tihkusateeseen, vaikka hapekasta ilmaa onkin ihana hengittää. Viime viikolla koira löysi tien laidalta palasen, joka näytti ihan sappisaippualta, mutta taustapuolen tarrasta se paljastui rabies-rokotteeksi. OLen ajatellut, että Pojulle voisi perustaa ihan imankin blogin, mutta saa nyt nähdä, onko moiselle aikaa.

Katolta pudonneita lumikasoja eivät sateet ole vielä kokonaan kukistaneet, mutta muuten pihamaa on paljas. Haravointia en ole edes aloittanut, vaikka sitä työtä riittää, koska syksyn haravoinnit jäivät väliin. Samettikukan taimet pitäisi koulia ja muitakin kasveja olisi aika kylvää purnukoihin. Muutaman orvokin ostin Tokmannista pihalle ruukkuihin. Pääsiäiseksi ostetut ruukkunarsissit ovat olleet koko ajan kuistilla ilman kastelua, ja ne kukkivat yhä nätisti eivätkä ole yhtään venähtäneet. Taitaa tosiaan olla niin, että sipulikasveja on turha kastella liikaa, jos haluaa säilyttää kukkavarret matalina. Minskulta opin joulun aikaan, ettei amaryllistäkään kannata kukinta-aikana kastella vaan sen voi antaa pärjätä sipulin ravinteilla.

Lähdenpä tästä pienelle iltalenkille koiran kanssa. Tuohon se tuli viereen tökkimään minua kuonollaan, että eikös jo mennä!

Meille muutti tänään koira. Poju ei esiinny blogissa oikealla nimellään, sillä blogissani käytetään muistakin blogi-nimiä. Poju on noin puolitoistavuotias musta suomenlapinkoira, jonka toinen korva on pystyssä ja  toinen lurpottaa somasti. Kävimme hakemassa Pojun Myllykoskelta, jossa asuva emäntä joutui olosuhteiden vuoksi luopumaan lemmikistään. Parin tunnin matka kotiin meni hienosti, Poju matkusti tyynesti maisemia silmäillen. Muutenkin tämä herra on osoittautunut rauhalliseksi, kuten emäntänsä häntä kuvailikin. Tässä tämä meidän ikioma Poju:

Sivupalkin henkilöluettelossa mainitaan ihmisten lisäksi myös neiti Parson, joka silloin tällöin vierailuillaan hoitaa koirakuumettani. Luetteloon lienee syytä lisätä myös viime vuoden lopulla neidin kaveriksi Esikon huusholliin muuttanut herra Amstaff. Ja että koirakuumeeni tokenisi, voin luultavasti viikonlopun jälkeen lisätä sinne kotimme uuden asukkaan, mikäli mitään odottamatonta ei satu. Pidän jännitystänne yllä enkä kerro asiasta enempää.

Valo on ihanaa! Päivät ovat uskomattoman paljon pidempiä, kun saa lähteä ja palata valoisaan aikaan. On niin paljon helpompi käynnistyä (enkä tarkoita Mansikka-autoani vaan itseäni), kun rullaverhojen takaa paljastuu aamun kirkas valo talvipimeyden sijasta.

Ensimmäinen krookus kukkii takapihalla lumikinoksen ja seinän välisessä kaistaleessa! Sieltä se kukinta alkaa taas. Unohdin syksyllä laskea Flammentanzin seinältä alas: lieneekö palentunut pahasti... Lauantaina kylvämäni samettikukat ovat napakasti taimella. Mitähän kylväisi seuraavaksi?