Sitten viime postauksen olen harrastanut kotimaan matkailua.Parisuhdekriisimme pohdinnoissa päädyimme muun ohessa siihen, että tarvitsemme joskus kahdenkeskistä aikaa. Sovittiin, että sitä on 4. - 5.7., jolloin Kuopukselle oli varattu hoitopaikka Tyttären huushollista. Hyvissä ajoin eli 3.7. iltapuolella päivää aloimme pohtia, missä tuota vapaatamme viettäisimme. Päädyimme  valitsemaan matkakohteeksemme Kotkan, koska minä en ollut siellä koskaan käynyt eikä se ole kohtuuttoman kaukana. Aika oleellista oli myös se, että sieltä saimme varattua hotellihuoneen.

Lauantaina ajelimme Kotkaan, jossa tähyilimme hieman sateisen harmaita merimaisemia ja kävimme katsomassa elokuvan Postia pappi Jaakobille, josta pidimme kovasti. Ja merenrantakaupungissa piti tietenkin syödä merikalaa! Illalla oli aikaa vielä keskustella tärkeistä asioista ja pelata yatzia, jossa hävisin kaikki pelit.

Sunnuntaina oli parempi sää, ja kävelimme Sapokan puistossa ihailemassa vesiputouksia ja kauniita istutuksia, joista tässä näytteitä:

1247341773_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Valtavat valkoiset kukat eivät kuulu sen enempää lehdistöään esittelevälle kuunliljalle kuin rhodollekaan, vaan tukea vailla maaperissä kiertelevälle kärhölle. Kai se on kärhö?

1247342085_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Näin komeaa köynnöshortensiaa en ole ennen nähnytkään.

1247342015_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kurjenpolvi, mutta tarkempi lajike unohtui. Jospa joku tunnistaa?

1247343729_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tämä riippapuu olisi varmasti tervetullut monen lapsiperheen pihaan: ylhäältä kaartuen kasvavat oksat muodostavat oivallisen lehtimajan, jolla on kokoakin ihan reilusti. Puita oli useampiakin, mutta yhdessäkään ei ollut nimikylttiä näkyvillä.

Ja sitten vielä vähän laajempia otoksia Sapokan lahden tienoilta:

1247343676_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

1247343614_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Kuopukselle jo ammoin luvattu Helsingin reissu toteutui 7. - 8. 7. Tiistai-iltana satoi reippaasti, joten emme juurikaan katselleet kaupunkia vaan sadetta kartellen kiertelimme hotellimme lähellä sijaitsevassa Kampin kauppakeskuksessa. Kuopus käytti lähes koko matkavaluuttavarantonsa kirjakauppaan ostamalla kaksi kirjaa.

Keskiviikkona ensimmäinen kierros tehtiin luonnontieteelliseen museoon, joka lumosi Kuopuksen jo viime kesänä.

Hakaniemen hallin pikkupuodeista olisi voinut ostaa vaikka mitä mukavaa, kuten vaikkapa lankoja Vihreästä vyyhdistä, mutta ostoksemme olivat sangen kohtuulliset: Kuopukselle paketti askartelusavea ja Neiti Parsonille valtava (ei siis itse asiassa ollenkaan kohtuullinen) naudan ydinluu. Puolkiso vähän arveli, ett pikkuneiti kerrassaan nolostuu saadessaan niin ison tuliaisen, jolle ei mahda mitään, mutta luu ostettiin, koska se maksoi vain 2,50€ ja siinä näytti olevan järsimistä luun päällä ja päissä pitkäksi aikaa. Sitä paitsi Parson hyökkäsi oitis luvan saatuaan luun kimppuun tuntematta vähääkään arkuutta moisen kokoisensa möhkäleen äärellä.

Sitten olikin vuorossa Korkeasaari, toinen Kuopuksen toiveista. Siellä meni useampikin tunti eläinten touhuja seuraillessa. Uljaat urokset koreilevat mikä milläkin:

komealla karvoituksella...

1247341935_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

suurilla sarvilla...

1247341844_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

säihkyvillä sulilla...

1247345286_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

taikka sitten vain punaisella pyllyllä.

1247345163_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kuvaajana oli enimmäkseen Kuopus.

Puoliso palaa töihin maanantaina, me jatkamme Kuopuksen kanssa lomailua. Esikko perheineen tekee muuttoa ja raivaa uuden kodin pihamaata, joka on jokseenkin villissä tilassa, mutta sisältää paljon kaikenlaista kasvillisuutta, jossa on minullekin uusia tuttavuuksia kuten koripaju, pähkinäpensas ja punapähkinäpensas.

Tänään on hääpäivämme, ja alkaa näyttää yhä varmemmin siltä, että tämä ei kaikesta huolimatta jää viimeiseksi sellaiseksi. Ei tämä ihan leikiten ole sujunut, mutta toisaalta emme ole kokeneet tätä myöskään kohtuuttoman rankaksi. Yhteinen tahtominen ja päämäärä vie kuitenkin eteenpäin, eikä loputon menneessä ja virheissä rypeminen ole kenellekään hyväksi. En tiedä, miksi Jumala salli tämän tapahtua, mutta vähääkään en epäile, etteikö tällä ole oma merkiyksensä suuremmassa suunnitelmassa.

Masennuksen sairastaminen oli itse asiassa paljon rankempaa kuin tämä parisuhteemme kriisi. Pahimmassa masennuksessa en todellakaan jaksanut käsittää, että joskus voisin ajatella, että se oli minulle tarpeen ja suunniteltua. Tällä kriisillä sen sijaan on jonkinlaiset ääret: tämä on asia, johon ymmärrys riittää ja jonka keskellä kuitenkin tietää mistä on kyse. Siksi tämä ei ole niin rankkaa ja tuskaisaa kuin ääriä vailla oleva pimeä ja tuntematon tuskatila, jollaiseksi masennus muotoutui. Kun siitä masennuksesta kuitenkin selvisin, tunsin vahvasti sinä ensimmäisenä aamuna (siis jona olin tietoinen petetyksi tulostani ja epävarma siitä, mitä Puoliso aikoi), että minä kuitenkin selviän tästä, kävi miten kävi. Aurinko nousi ja tuntui hyvältä katsella poutapäivän tuloa, vaikka elämä tuntui olevan pirstaleina ja suru oli suuri. Masentuneena ei ollut eroa poudalla tai räntäsateella; mikään ei yltänyt liikuttamaan mielen sisimpiä sopukoita. 

Kesää on vielä paljon jäljellä ja toivottavasti niitä poutapäiviäkin. Nauttikaamme niistä samoin kuin kesäsateestakin silloin kun on sen aika!