Onpas taas aikaa vierähtänyt edellisestä postauksesta, peräti kaksi viikkoa. Kaikenlaista tässä on ehditty touhuta:

Kuopuksen kanssa olin muutaman päivän mummolassa. Puoliso vei meidät sinne reilu viikko sitten sunnuntaina, ja palasimme linja-autolla muutaman päivän Äidin ilona oltuamme. Kuopus kävi ahkerasti ongella ja oli tyytyväinen, kun kala söi hyvin ja saalista nousi.

Kotiin palatessamme jouduimme vaihtamaan linja-autoa Savonlinnassa, ja odotusaikaa jäi sopivasti, niin että ehdimme tehdä perinteisen kesäisen torikierroksen. Väkeä oli pieni koulukaupunkini pullollaan meneillään olevien oopperajuhlien vuoksi.

Viime perjantaiksi minut kutsuttiin taas sijaiseksi, ja töihin meno oli vallan mukavaa. Sunnuntai-iltana tuli uusi kutsu; samaan paikkaan mutta eri henkilön sijaiseksi maanantaiksi. Maanantaina sitten selvisi, että sijaisuus jatkuu neljä viikkoa. Matkat työpaikalle aamuisin ovat pienoinen pähkinä purtavaksi, sillä yleiset kulkuvälineet eivät käy. Nyt Puoliso on kuskaillut, mutta pitemmän päälle se ei onnistu. Ehkä minun pitää rohkaistua palauttamaan mieleeni autoilun saloja ja istua itse ratin taakse.

Puoliso sai edullisen työsuhdeasunnon, joten hän alkaa olla osa-aikaisesti kaupungissa työviikon aikana. Hän pyrkii tekemään nelipäiväistä viikkoa, mutta saa sitten nähdä, miten se onnistuu. Näin ollen auto siis joutaisi minulle, kun vain uskaltaisin ruveta ajamaan työmatkoja...

Esikon perhe on tehnyt muuttoa naapuripitäjään pikku hiljaa. Siellä ovat sitten muutaman kilometrin päässä toisistaan sekä Esikko että Tytär. Ja siellä käyn minäkin nyt töissä, Esikon kanssa samassa paikassa. Hän tosin tekee vuorotyötä, niin että emme tapaa kovin tiuhaan.

Viime sunnuntaina kävin Minskun, Tyttären ja lastenlasten kanssa Antiikki- ja keräilypäivillä. Myyjiä ja vanhaa sekä uutta tavaraa oli paljon! Ostin itselleni kahvikupin, jollaisia kotonani oli 60-luvun alussa ihan pienenä ollessani. Saattoivat olla äidin ja isän häälahjakuppeja. Äidillä on jokunen lautanen vielä pelakuun alusena, mutta kuppeja ei ole ollut ehjänä pian viiteenkymmeneen vuoteen. Nyt sitten silloin tällöin juon kahvia muistoja herättävästä kupista nostalgian lumoissa. Muumimukien suurten sankojen jälkeen Arabian kupposen pieni korva tuntui käsittämättömän pieneltä, ja ihmettelin, miten Isä ja muut miehen käsillä varustetut sellaisesta edes saivat kiinni. Kuvaa en aarteestani voi laittaa näkösälle tällä erää, sillä kamera jäi mummolaan.

Päätän tämänkertaisen raporttini tähän ja siirryn kirjoittamaan tehtäviä huomisia oppitunteja varten. Nauttikaa lämmöstä ja kesästä, marjoista ja sienistä! Lämmöstä puheen ollen: Välillä on ollut kunnon helle ja ukkosia on edeltänyt hikoiluttavan painostava ilmanala. Mistä siis tällainen viisikymppinen mummeli voi tietää, mikä on "normaalia" kesälämmön aiheuttamaa hikoilua ja mikä taas hormonaalista kuumien aaltojen hikeä? Pitääkö niitä edes erottaa toisistaan? 

EDIT: Ajattelinpa vielä tarkentaa, että Puolison työsuhdekämppä ei merkitse asumus- sen enempää kuin muutakaan eroa. Minä en vain ainakaan vielä ollut valmis muuttamaan kaupunkiin, ja hän puolestaan on tyystin väsynyt jokapäiväiseen ajamiseen, johon kelistä riippuen menee reilusta tunnista puoleentoista, joskus enemmänkin. Töissäkin joutuu joskus ajamaan tuntikaupalla, sillä rajaviivaa riittää!