Täksi päiväksi olin suunnitellut täyden ja työteliään ohjelman. Lapsukaisen hoitamisen ohella leipoisin pullaa ja päärmäisin verhot avustaakseni Esikon perhettä muutossa edes varustamalla talkooväelle kahvileipää ja näkösuojaa uuteen kotiin. Muuten en tänään alkavaan muuttotouhuun pääse juurikaan osallistumaan, sillä luovan kirjoittamisen lähijakso alkaa taas tänä iltana ja jatkuu sunnuntaihin.

Lapsukainen on ulkoilettu ja syötetty; nyt hän odottelee päiväunta sängyssään.Pyykkejä on viety narulle ja pullataikina kohoaa, mutta tehokkuudesta ei ole tietoakaan. Sain tänä aamuna suruviestin, joka kosketti. Tutustuin vuosi sitten  minua joitakin vuosia nuorempaan perheenäitiin, joka oli eilen kuollut aivoinfarktiin. "Vertaistukiryhmässä" on yhdessä itketty ja naurettu, jaettu kokemuksia ja valettu uskoa tulevaan. Ajattelen hänen alakouluikäisiä lapsiaan ja tuska viiltää fyysisenä kipuna, sillä olen elänyt läsnä vähän vastaavassa kohtalossa: sisareni kuoli syöpään, kun hänen kuopuksensa oli 1v10kk, kolme vanhempaa lasta olivat alakoululaisia.

Jonakin päivänä eilen äitinsä menettäneet lapset voivat lämmöllä ja ilolla muistella, mitä äiti teki, sanoi tai miten hän piti sylissä. Tästä menetyksen tuskasta heillä on kuitenkin matkaa siihen päivään. Suokoon Elämän Antaja heidän lähelleen rakastavia ja viisaita aikuisia ja ystäviä helpottamaan tuota matkaa.

1497211.jpg

Kevätpikkusydän. Särkyneen sydämen sukulainen.