Eilen olin kahden viikon tauon jälkeen terapiassa; yksi viikko meni hiihtolomaan ja viime viikolla terapeuttini sairasti. Asiaa oli vaikka kuinkaVarsin hankala on tehdä ratkaisuja, jos vaihtoehdot ovat yhtä huonoja: jos teet näin, siitä seuraa ikävyyksiä, mutta ikävyyksiltä ei voi välttyä myöskään tekemällä noin. Joskus asioiden toivoisi vain ratkeavan ilman, että niihin tarvitsee puuttua.

Tänään tunsin olevani eilistäkin enemmän terapian tarpeessa.Ilmassa oli pitkään poissa pysytellyttä ahdistusta ja uupumusta. Lieneekö outo olotilani yhteydessä siihen, että huomenna on työhaastattelu. Edellisestä taitaakin olla noin 22 vuotta. Ei pitäisi hermoilla ja jännittää, kun näitä kuitenkin näin tuhkatiheään on! Oikeasti se haastattelu ei jännitä vaan se, miten mahdan pärjätä, jos minut valitaan.

Puoliso palasi pääkaupungista illalla. Olipa taas mukava saada hänet kotiin. Tällä viikolla on viimeinkin tehty päätös pitkän eipäs-juupas -jahkailun jälkeen: meillä on - jos Luoja suo - yhteiset kekkerit pääsiäisenä, enkä minä järjestä niitä. Kutsukortteja olen tässä suunnitellut sukulaisille ja ystäville. Niin, ei kai sitä missään ole kielletty juhlimasta aviopuolisoiden viisikymppisiä silloin, kun molemmat ovat tuon kunnioitettavan virstanpylvään ohittaneet ja ovat hetken samanikäisiä!