Kuopus kävi eilen koulussa vain kääntymässä, sillä ensimmäisellä tunnilla oli alkanut oksettaa. Oksenteleva, ripuloiva ja kalpea poika piristyi iltaa kohti ja ruokakin alkoi maistua. Tänään en kuitenkaan laittanut häntä kouluun, koska olo oli heikko ja mahakin vähän kipuili. Sattui vielä liikuntatuntikin täksi päiväksi, ja tuskinpa hän olisi jaksanut paljon luistella tai mitä sitten ohjelmassa olisi ollutkin.

Olen tänään väkertänyt työhakemuksia ristiriitaisin tuntein. Kunpa voisin olla varma, että pystyn, jaksan ja selviän. Todistuksiani olen viimeksi tarvinnut joskus parikymmentä vuotta sitten, joten jostain pölyjen alta pitäisi nekin kaivella. Jännitttää ja ahdistaa lievästi. Siitä on sentään yli viisi vuotta, kun olen viimeksi ollut töissä. Tulihan sitä työputkea tosin 1980- ja 1990-luvuilla pitkä pätkä.

Näyttää siltä, että tämä uusi vuodatus on päässyt alkuhankaluuksistaan ja alkanut toimia ihan sujuvasti. Vähän aikaa tietysti kuluu, ennen kuin silmä tottuu uuteen ulkonäköön; nyt pitää vielä vähän ihmetellä, mistä mihinkin pääsee. Tuo kojelauta
on nimityksenä aika ontuva: ei sovi lainkaan kirjoittajalle, jonka ajopelinä on korkeintaa polkupyörä tai potkukelkka.

Olisipa mukava saada jokin kommenttikin päivitykseen, niin näkisi, miltä sellaisen saapumisilmoitus näyttää. Jos ei kukaan muu kommentoi, täytynee kommentoida itse... Hymiöitäkään en ole vielä kokeillut, mutta saattaahan niillekin tulla käyttöä. Täytynee siirtyä silmäilemään omalaatuista tohtori Housea ja samalla neulomaan Nyytin toista sukkaa!