Kun kesä on ollut sateinen, voi elää siinä toivossa, että syksy helposti muodostuu kuivemmaksi. Tänäänkin satoi aamupäivällä tarpeettoman runsaasti ajatellen minun toimiani: Viime viikonloppuna Puoliso kävi Kuopuksen kanssa hakemassa peräkärryllisen tavaroita äitinsä tyhjennettävästä asunnosta. Kuomullinen peräkärry oli kukkuroillaan kaikenlaista, mihin en ole vielä täysin perehtynyt. Todella hyviä matonkuteita oli muutaman kymmenen (!) mattometrin tarpeisiin, kirjoja muutamakin iso lootallinen ja sitten hylättyjä vaatteita, kankaita, tilkkuja, astioita... Osan tavaroista tyhjensimme sunnuntaina, osa oli vielä kuomun suojissa vailla sijoituspaikkaa. Peräkärry oli lainassa Tyttären apelta, ja eilen illalla Tytär soitti ja sanoi, että peräkärryä tarvitaankin tänään päivällä. Minun piti siis tyhjentää se heti aamusta. Ongelmana oli ainoastaan sade. Aamulla, heti kun lätäköiden pinnat ilmaisivat sateen tauonneen, ryntäsin tyhjentämään kärriä. Sain painavan kuomun auki ja kaksi laatikkoa autotalliin, kun alkoi taas sataa. Siispä kuomu paikalleen ja odottamaan sateen loppumista. Tämä episodi toistui muutamia kertoja. Muutaman erillisen tyhjennysrupeaman jälkeen kärry oli tyhjä lukuun ottamatta mankelia, jonka määränpää oli Tyttären koti. Jotenkin tuntui siltä, niin kuin sade olisi leikitellyt lopettavansa ja sitten taas alkanut ihan vain minun kiusakseni!

Päivällä sää poutaantui ja ilta oli syksyä parhaimmillaan. Lähdin puoli kymmenen maissa iltalenkille Neiti Parsonin kanssa ja nautin kaikin aistein: Tuuli oli leuto mutta ihanan vilpoisa monien hikisten ja tukalien ukkosta enteilevien päivien jälkeen. Kesän raikkaaseen tuoksuun liittyi selkeä annos syksyn täyteläisyyttä, ja katuvalojen valaisema maisema oli levollisen rauhallinen.

Viikonlopun sääennustetta en ole vilkaissutkaan, mutta toivon poutaa varsinkin sunnuntaille. Silloin menemme Äidin luo keräämään herukoita, ja sitä hommaa on kohtuullisen inhottava tehdä sateessa. Luonnonmarjojen keruu on tänä syksynä jäänyt vähiin, mutta korjattakoon tämä erhe puolukka-aikaan, joka on käsillä tuossa tuokiossa! 

Mitä neuleisiin tulee, niitä olen aloitellut ja jatkanut useita: Lapsukaisen neuletakki on hihoja ja toisen etukappaleen loppuosaa vailla ja lappuja tilkkupeittoon syntyy hitaasti mutta varmasti. Viime vikonloppuna aloitin huivia langasta, joka on ohuen ohutta. Pitää kaivella vyöte esiin ja muistutella, mitä tuo lanka on nimeltään. Tätä huivia ei ole tarkoituskaan neuloa pikaisesti, eikä noin ohuen langan ja edes yksinkertaisen reikäneuleen yhdistäminen onnistu ilman, että koko ajan seuraa mitä on tekemässä; ei siis mikään tv:n katseluneule. On vain mukava aina välillä ottaa käsiin ihan erilainen lanka kuin tavallisimmat kolmosen puikoille mitoitetut!

Pimenevien iltojen ilona voi polttaa kynttilöitä pihalla, kuisteilla ja porraspielissä; lyhdyissä tai alustoilla. Jäälyhtyjen teko ei vielä kannata, sillä vaikka sellaisen saisi pakastimessä tehtyä, ei se kauan kestäisi kuosissaan pihalla. Kuvassa kuitenkin jäälyhty, mutta ei tältä päivältä vaan viime joulun ajalta: