Isänpäivää on vietetty niin intensiivisesti, että blogin päivittäminenkin jäi maanantaille.Juhlinta aloitettiin aamulla kotona, ja Puoliso sai aamukahvilla Kuopuksen koristelemaa kakkua

ja Tyttären tekemää voileipäkakkua.

Kuopus lahjoi isää koulussa tekemillään kolmiulotteiseksi avautuvalla kortilla ja  autonkiillotushanskalla. Jäkimmäiseen on pistelty monen monta arvattavasti kieli keskellä suuta tähdättyä nainläpipistoa. Auton värin ooli saanut valita, ja tämä väri onkin hyvin lähellä isin auton väriä.

Kun kotona oli juhlittu isää tarpeeksi, siirryttiin Tyttären ja Armaansa kotiin, jossa Puoliso sai isänpäivän kunniaksi harrastaa lempiaskarettaan sähköasentelua. Kahvittelun jälkeen siirryimme Esikon kotiin, jossa nautimme Minskun valmistaman päivällisen. Joimme myös kahvit ja taas syötiin herkullista kahvia. Illalla isi tunsi ähkyn oireita...

Meillä paloi kolme kynttilää:  yksi läsnä olevalle Puolisolle, kolmen lapsemme isälle ja sitten kynttilät isälleni ja Puolison isälle, jotka molemmat ovat jo poissa luotamme. 

Kaikista viettämistäni isänpäivistä on parhaiten jäänyt mieleeni se, joka oli oman isäni viimeinen. Olimme lapsuudenkodissani kaikki kolme tyttöä perheinemme; Kuopus ei ollut tuolloin vielä syntynyt, joten lapsenlapsia oli yhdeksän. Isä tuotiin sairaalasta kotiin päiväksi. Illalla kotiin mennessämme veimme isän takaisin sairaalaan. Autoin isää riisumaan vaatteet, kun hän pukeutui taas sairaalan pyjamaan. Vajaan kahden viikon kuluttua kannoin nuo samaiset vaatteet pois sinisessä muovipussissa, kun isä oli siirtynyt tuonilmaisiin.