Muutama viikko sitten ostin Prisman poistokorista Novitan Olivia-lankaa.Piti ostaa, kun melkein ilmaiseksi annettiin, vaikka minulla ei ollut aavistustakaan, mitä langasta tekisin. Ostin sitä vain kaksi kerää eli 100 g. Lanka on koostumukseltaan 70 % bambua ja 30 % polyesteriä. Se on ulkonäöltään hieman narumaista ja sopivaa puikoille 4½ - 5 eli paksumpaa kuin Bambu.

Keksin sitten ruveta virkkaamaan langasta kassia. Aioin virkata ensin kesäkassivaihtoon, mutta äkkiä tajusin, että lanka riittää vain pieneen laukkuun. Purin ensimmäisen yrityksen ja tein pienemmän version kummitytölleni huomiseksi nimipäiväksi.

1657301.jpg

Laukun kaunis nappi on peräisin kirpputoriliivistä: ostin liivin ihan vain nappien takia. Siinä oli viisi tuollaista sydännappia ja parikymmentä samaa ainetta (luuta tai jotain luuta jäljittelevää) olevaa pyöreää ja pitkulaista nappia. Vuorinkin kassiin olisi voinut laittaa, mutta sitten se ei olisi ehtinyt ajoissa postiin ja nimipäiväksi perille.

Tuo lanka on todella hyvää laukun tekoon, mutta ilmeisesti Novita ei enää valmista sitä. Tietääkö joku teistä vastaavaa lankaa?

Juhannussiivous on tekemättä, ja tämä huusholli todella kaipaa siivousta. Huomenna on sitten siivoilun vuoro, kun Lapsukainenkin on kotona juhannusvapaaalle tulevan Esikon kanssa. Kaikki pihakukatkaan eivät ole vielä löytäneet paikkaansa; pitää koittaa istutella loputkin huomenna. Meillä etupiha eli kadun puoli pohjoiseen päin, joten etukuistilla ja talon varjossa ei saa menestymään muita kuin varjossa viihtyviä kukkia.  Verenpisara ja ahkeraliisa ovat sopivia varjoon ja samoin uudempi tulokas lumihiutale. Vuosi sitten kasvatin ensimmäisen kerran ahkeraliisoja itse siemenestä, ja ne kukkivat todella hyvin.